Voisi melkein väittää, että Barack Obama teki sen ensimmäisenä ja sitten tulivat ensimmäiset sosiaalisen median vaalit Iso-Britanniassa. Suomessa seuraavat vaalit ovat eduskuntavaalit huhtikuussa 2011 ja hyvä ehdokas aloittaa ajoissa, eli viimeistään nyt.

Rautasillalla Eero Leppänen kertoo 10 syytä miksi kansanedustajaehdokkaan pitäisi kampanjoida sosiaalisessa mediassa, ja me kerromme 5 hyvää sosiaalisen median vinkkiä ehdokkaille. Olipa sitten kyseessä eduskuntavaalit 2011, kuntavaalit 2012 tai europarlamenttivaalit 2014, toimiminen oikein osallistavassa mediassa vuonna 2010 tekee tehtävänsä!

  1. Perusta Facebook Sivu, ei Facebook-ryhmää

    Ennen kampanjaa, kampanjan ajaksi ja tulosten jälkeen omaa asiaa kannattaa ajaa siellä, missä 1,7 miljoonaa suomalaista vietää aikaansa päivittäin ja reilut 80% näistä suomalaisista ovat äänestysikäisiä (Lähde: Facebakers). Sivun perustaminen on ilmaista ja parhaimmillaan se pyörii vain työvoimakustannuksilla, spesiaalisovellukset arvontoja ja muuta varten toki voivat kustantaa jonkin verran.

    Sivut eroavat profiileista ja ryhmistä avoimuudessaan ja ylläpidossa, käsillä on esimerkiksi tilastoja. Huikea bonus on myös tykkäämisboksi, jonka FB Sivulta saa omalle perinteiselle sivulleen. Sillä selkeästi ja läpinäkyvästi voi osoittaa omia kannattajiaan. Kannattajat ovat läpinäkyvästi sinun, kun sinä olet avoimesti heidän!

  2. Mikrobloggaa ainakin Twitterissä

    Voi olla, että Twitterissä pyörii suomalaista jengiä huomattavasti vähemmän kuin Facebookissa, mutta määrä on koko ajan kasvava. Twitterissä toimiaan tuovat esille jo kymmenet tämän kauden edustajatkin sekä puolueet, ei varmasti kulu aikaakaan kun ehdokkaista aletaan kerätä Twitterissä samanlaisia listoja.

    Twitter on omiaan pienten huomioiden tekemiseen siitä omasta työpäivästä, helposti kännykällä heitetään vaan viesti ilmoille, että asioita ajetaan! Puhumattakaan sitten osallistumisesta hashtageihin (nytkin on käynnissä #vaalit) tilaisuuksissa yms, hyvä tilaisuus tuoda itseään esille ja osallistua.

  3. Bloggaa

    Blogi ei ole enää mitään uutta ja ihmeellistä, ja varsin helpolla pääsee kun blogi perustetaan vaikka Bloggeriin tai WordPressilla. Tänä päivänä valmispalveluiden käyttäminen ja hajauttaminen on hallitsemista! Blogiin saa päiväkirjan omaisesti pidempiä tekstejä, sekä kampanjan ajalta että itse työn ajalta. Osallistuminen Blogilistalle tuottaa heti parempia tuloksia ja kun käyttää Google Analyticsiä saa kerättyä tietoa kiinnostuneista potentiaalisista äänestäjistä.

    Viime vaaleissakin blogattiin, mutta se jäi monien ehdokkaiden kohdalla kampanja-ajan puuhaksi. Meitä kansalaisia se palvelisi enemmän, mikäli blogin toiminta jatkuisi edustajuuden lomassakin tai jos paikka jää saamatta, voit edistää uraasi blogilla muutenkin.

  4. Videolla voimaa vaikka YouTubessa

    Liikkuvan kuvan voima on hävyttömän tehokasta, olipa se sitten tallenne tai livekuvaa. Kun olet puhumassa tilaisuuksissa, saat puheesi paremmin kuuluviin kun jaat sen joko suorana vaikka Bambuserissa tai tilaisuuden jälkeen YouTubessa. Videon voit istuttaa myös blogiisi, linkittää FB Sivullesi ja huikata sen olemassa olosta Twitterissä. Samoin kannattaa tietysti kertoa, että livelähetys pyörii! Iso-Britannian vaalien väittelyitä lähetettiin Facebookissa huimilla tehoilla, sama toimii pienemmässäkin mittakaavassa.

  5. Kokoa toimesi myös perinteisille sivuille

    Edelleen on niitäkin netin käyttäjiä, jotka päätyvät todennäköisesti perinteisimmille sivuillesi ennenkuin sosiaalisen median presenssiisi. Siispä kokoa yhteisöllisessä mediassa tekemäsi asiat perinteiselle sivullesi ja ohjaa yleisöäsi osallistumisen suuntaan. Perinteinen ei ole täysin merkityksetön paketti, se on vain aavistuksen erilainen kun sinne kootaan somea.

  • Bonus: LinkedIn

    Vähintään oman ansioluettelon esitteleminen LinkedInissä on erittäin suositeltavaa. Vielä parempaa olisi osallistua omia lupauksia koskevien asioiden keskusteluihin ryhmissä ja siten pönkittää omaa presenssiä.

Vaalisalaisuus on toki olemassa, mutta kautta aikojen ovat ihmiset halunneet julkisestikin tukea ehdokkaitaan. Sosiaalisen median aikakaudella moista avoimuutta harrastetaan entistä voimakkaammin, vaaliohjelmia tehdään yleisöosallistamalla wikeissä, yksittäiset edustajat ottavat vastaan mikrolahjoituksia ja kaikkea muuta.

Niin siis mitä? Jos olet harkitsemassa ehdokkuutta, järjestämme mielellämme myös eduskuntavaaliehdokkaille vierihoitoa ja vauhtia sosiaaliseen mediaan, aivan kuten teemme pk-yrityksillekin. Ideoita ja toteutuksia kunkin tarpeen mukaan, nyt on oikea aika alustaa oma ehdokkuutta!


Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.