Tutkailimme Zentossa sosiaalisen mediataivaan kuvioita, kurkistimme kristallipalloon ja valitsimme 7 someen liittyvää asiaa/ilmiötä, jotka ensi vuonna voivat käydä toteen.

1. Sosiaalinen media alkaa levittäytyä koko (liike)toimintaan.
Siirrytään pois siiloajattelusta, eikä ajatella enää että sosiaalinen media olisi oma erillinen oksansa. Sosiaalisen median sisällöntuotantoon osallistuvat muutkin kuin markkinoinnin ja viestinnän ihmiset. Yritykset ja organisaatiot ymmärtävät ylipäätään yhä enemmän sisällön merkityksen ja panostavat enemmän tuoreeseen, relevanttiin sisältöön tukeakseen sosiaalisen median strategiaansa. Sisällön lisäksi aletaan ostaa erilaisia sosiaalisen median ylläpitoon liittyviä palveluja, esim. tapahtumaan some-emäntä, joka livetviittaa Twitterissä tai kokoaa tarinat Storify-palveluun.

2. Vuosi 2013 on Google+n kohtalon vuosi.
Ensi vuosi näyttää Google+ -yhteisön kohtalon. Löytääkö suuri yleisö tiensä Google + -yhteisöön? Google panostaa sosiaaliseen hakuun ja Facebook ärsyttää yhä useampia yrityksiä ja organisaatioita muutoksillaan, mikä saattaa houkuttaa yhä useampia käyttäjiä siirtymään Google+:aan.

3. Sosiaalisen median sisältöjen konvergenssi eli itse tuotettu, yleisön tuottama ja maksettu sisältö (mainokset) liittyvät toisiinsa yhä kiinteämmin.
Käytännössä tämä tarkoittaa esim. Twitterin Promoted tweets tai Facebookin Sponsored stories -ominaisuuksia, joissa molemmissa maksettu/sponsoroitu sisältö näytetään muun sisällön joukossa.

4. Kävijätietojen mittaaminen, analysointi ja sen yhdistäminen (liike)toiminnan prosesseihin helpottuu.
Markkinoille tulee uusia työkaluja, jotka helpottavat sosiaalisen median kävijädatan yhdistämistä yrityksen muuhun dataan. Organisaatioissa ryhdytään miettimään miten tuota dataa voitaisiin oikeasti hyödyntää. Miten esim. sosiaalisen median liidejä “hoivataan” ja yhdistetään toiminnanohjausjärjestelmään. Tämä tarkoittaa myös myynnin ja markkinoinnin automatisointia, esimerkkinä Hubspot, joka antaa yhteystietoja vastaan ilmaisia verkosta ladattavia e-kirjoja tai oppaita: asiakastiedot menevät suoraan toiminnanohjausjärjestelmään, joka muuttaa markkinoinnin automaattiseksi.

5. Mobiilin internetin voittokulku etenee.
Mobiili internet valtaa alaa enemmän kuin koskaan ennen historiassa. Käyttäjät odottavat kaikkien verkkopalvelujen toimivan saumattomasti myös älypuhelimissa ja tablet-laitteissa. Yhä useammat yritykset ja organisaatiot panostavat verkkosisältöjensä toimivuuteen mobiilaitteilla.

6. Johto ymmärtää sosiaalisen median merkityksen.
Yritysten ja organisaatioiden johto ymmärtää, mikä merkitys sosiaalisen median käytöllä voi olla kilpailukykyyn. Organisaatioiden toimintamalleja muutetaan, jotta pystytään ottamaan sosiaalinen media hyötykäyttöön.  

7. Sosiaalinen TV yleistyy.
Sosiaalinen media sulautuu yhä voimakkaammin tv-ohjelmiin. Tästä esimerkkinä The Voice-ohjelma Yhdysvalloissa, jonka kilpailijoilla sekä tuomareilla on omat sosiaalisen median kanavansa. Kaiken kaikkiaan ohjelmalla on kaudella  216 somekanavaa, joista vain 7 on varsinaisia The Voice -kanavia. Kilpailijoilla on yhteensä 192 kanavaa, tuomareilla 9 kanavaa, sosiaalisen median emännällä 4 kanavaa. Sosiaalisessa TV:ssä kommentointi tapahtuu reaaliaikaisesti eikä vasta seuraavana päivänä kahvipöydässä.

Eikä tässä vielä kaikki. Bonuksena vielä villi arvaus liittyen ensi somevuoteen: Facebook aiheuttaa vähintäänkin kolme “ja niin minä mieleni pahoitin” -aaltoa.

Somempaa uutta vuotta 2013!

 


Hanna Puro

Hanna P on viestinnän ammattilainen, joka hallitsee sekä digitaalisen että printtimedian. Hannan kanssa yhteistyössä syntyy käytännöllinen viestintäsuunnitelma tai someohje niin yritykselle, virastolle kuin järjestölle. Hannalta voit tilata myös sisältöä verkkosivuille, someen tai printtimediaan.