Monissa organisaatioissa ja yrityksissä ollaan pikkuhiljaa tulossa siihen tilanteeseen, että henkilöstön halutaan toimivan sosiaalisessa mediassa ammattilais- ja asiantuntijaprofiileilla.

Sinäkin olet saattanut tunnistaa sen tosiasian, ettei esimerkiksi profiili LinkedInissä ei ole vain työnhakua vaan myös työntekoa varten. Eikä kyse ole vain LinkedInistä, vaan myös Twitteristä, Google+:sta, Facebookista tai vaikka Pinterestistä. Tai oikeastaan välineiden sijaan on enemmänkin kyse sisällöstä ja muun muassa tästä:

Kävin vetämässä ProComilla Helsingissä kurssin Oman asiantuntijaprofiilin luominen sosiaalisessa mediassa. Seuraava kurssi aiheesta järjestetään toukokuussa Ratekoulutuksen kanssa: Asiantuntijan läsnäolo kirkastaa brändin.

Sain kuulla kurssilaisilta, että apua asiantuntijaprofiileihin kaivataan nyt niin henkilöstön kuin johdonkin suhteen. Puhumattakaan sitten siitä, kun varsinainen tuotteeseen liittyy voimallisesti henkilöbrändi: esimerkiksi kustannusosakeyhtiö haluaa tietysti kehittää kirjailijoiden näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.

Hallitse aikasi sosiaalisessa mediassa

Yhtenä päällimmäisenä ongelmana kurssilaisilla oli kuinka ammattilaistoimintansa sosiaalisessa mediassa saa oikeasti hoidettua. Miten sen saisi ihan tosissaan tehtyä?

Henkilökohtaisesti elän ja hengitän sosiaalista mediaa lähes koko valveillaoloaikani, mutta moni joutuu järjestelmällisesti opettamaan itsensä toimimaan. Zenton koulutuksissa ja valmennuksissa kehotetaan luottamaan sometoiminnan rutinoimiseksi toimituskalenterin voimaan ja niin kehotan tässäkin asiassa: tee asiantuntijaläsnäolollesi toimituskalenteri.

Kurssille osallistunut Päivi kertoi varanneensa jo itselleen aikaa kalenteriin, mutta totesi ettei saa kuitenkaan mitään tehtyä sillä itselleen antamallaan ajalla. Keskustelimme porukalla yhdessä asiasta ja tulimme siihen tulokseen, että ajan lisäksi itselleen pitää antaa selkeät tehtävät, jotka sillä ajalla pitää suorittaa ammattilaisprofiilin vahvistamiseksi.

Anna itsellesi tehtäviä

Tee itsellesi toimituskalenteri selkein tehtävänannoin

Tehtävänannot ovat yksinkertaisia, katsopa esimerkiksi näitä:

  • LinkedIn: Kontaktoi edellisessä tilaisuudessa kohtaamasi henkilöt
  • LinkedIn: Käy katsomassa ryhmiesi keskustelut, osallistu olennaisiin
  • Blogi: Kirjoita blogi edellisen koulutuksen keskustelusta, muista kytkeä tuleviin koulutuksiin
  • Facebook: Tee tilapäivitys, jossa viittaat asiakkaaseen/yhteistyökumppaniin/kollegaan (johon saat julkisesti viitata)
  • Facebook: Lisää menneisyyden merkkipaalu työhistoriaasi
  • Google+: Siivoa kiinnostavien henkilöiden tms. ringistä hiljaiset pois ja jaa rinki sitten seuraajillesi
  • Twitter: Tutustu seuraajiisi, selvitä jotain seuraajistasi (vaikkapa koska heille voisi tweetata)
  • jne.

Anna itsellesi tehtäviä vaikkapa 2-3 viikon erissä, ja muista kytkeä tehtävät organisaation kannalta olennaisiin tapahtumiin ja ajankohtaisiin asioihin. Älä unohda, että tehtävissä pitää olla niin verkostoitumis- kuin sisältötehtäviäkin! Niin ikään tehtävien tulee olla linjassa tavoitteidesi kanssa. Inspiraatiota voit hakea vaikka 30 päivän sosiaalisen sisällön haasteesta.

Pidä omaa kalenteriasi yllä vaikka Google-kalenterilla, niin minä tekisin. Toki kannattaa valita sellainen kalenteri, josta näet helposti myös organisaation toimitus- ja tapahtumakalenterin. Zenton tapauksessa käytössä on nimenomaan ilmainen Google-kalenteri, joten sieltä näkisin kätevästi kaiken asiantuntijuuteeni kannalta olennaisen toiminnan.

Väitän, että tällaisilla tehtävänannoilla voit myös tukea johdon sosiaalisen median läsnäoloa! Käskyttämisellä väistetään myös innon lopahtamista, sosiaalinen media kun on enemmän pitkäjänteisyyttä kuin hetken intoa vaativa työväline.


Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.