Olen blogannut nyt, vuonna 2012, kymmenen vuotta. Se on kokonainen kolmannes elämästäni. Ja muistan elävästi niiltä kahdelta ensimmäiseltä vuosikymmeneltäni erityisesti yhden blogeihin viittavan asian: en koskaan osannut kirjoittaa paperistakaan päiväkirjaa vain itselleni.

Päiväkirjan kirjoittaminen oli minulle nuorena tyttönä vaikea konsepti, sillä teksti tuntui aina olevan suunnattu lukijoille. Eihän sellainen salaisuuksille sovi! Vai sopiiko sittenkin?

Hyvä blogi on hyödyllinen lukijalleen

Kävin Helsingissä vetämässä Ota blogiviestintä haltuun -kurssin viime viikolla. Niinkuin hyvän sosiaalisen median kouluttajan kuuluukin, keskustelutin kurssilaisia ja päädyimme muun muassa juttelemaan siitä, kuinka tärkeintä ei aina ole se myytävä tuote, vaan asiakkaalle on merkittävämpää tuotteesta saatava hyöty. Mietipä blogia markkinoinnin välineenä ja bloggaamisen tavoitetta sitä kautta!

“Avain onnistumiseen verkossa on asiakaslähtöinen sisältö. Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miksi asiakas verkkosivuillenne tulisi ja millaisen kuvan annatte itsestänne kalliisti suunnitellun etusivun jälkeen?”
Kati Keronen & Katri Tanni, Markkinointi & Mainonta (12/12), 15.6.2012

Hyöty takaa, että blogissasi on KÄYTY

Hyvä asiantuntija-, organisaatio- tai yritysblogi esittelee asiakkaalle pikemminkin noita hyötyjä, kuin keskittyy omaan napaansa. Heivaa siis minä, minä, minä -asenne, ja tempaise pöytään hyödyllinen osaamisesi.

Hassu juttu, minulla kun on salaisuuksia joista voi olla sinulle selkeää hyötyä. Zenton blogi on tunnustetustikin ollut hyvä väline noiden salaisuuksien julkituomiseen!

Ole blogissasi hyödyksi, opettele KÄYTY

Yksi vinkeistä (eli hyödyllisistä salaisuuksista), joita olen läsnäoloa kouluttaessani antanut, on KÄYTY. Se muistuttaa hieman 5 K:ta, jonka löydät esimerkiksi ilmaisten kalvoesitystemme joukosta. Johda omaa sisällöntuotantoasi näillä kysymyksillä:

K eli Käyttökelpoinen

  • Mieti miksi blogiartikkelisi olisi lukijalleen arvokas?
  • Onko hänen mahdollista saada jopa jotain rahanarvoista ja käyttökelpoista lukukokemuksestaan?

Ä eli Äärierikoistunut

  • Mitä lukija voi odottaa oppivansa blogipostaukseltasi?
  • Mitä äärimmäisen erikoistunutta oppia sinulla on jaettavanasi?

Y eli Yksilöllinen

  • Mikä tekee blogikirjoituksestasi uniikin?
  • Miksi blogisi on suorastaan vastustamattoman erilainen?

T eli Tärkeä

  • Miksi lukijasi pitäisi lukea blogijuttusi juuri NYT HETI?
  • Mikä tekee siitä niin tärkeän, ettei sitä voi ohittaa?

Y eli Yhdistävä

  • Miten lukijasi voi osallistua blogiisi?
  • Mikä toiminta yhdistää hänet blogiisi ja sinuun?

Kun opettelet KÄYTYn, tulee perustamasi blogi paremmin käydyksi. Kuka yrityksessä sitten ikinä bloggaakin, nämä vinkit on syytä juurruttaa mieleen.

PS. Sosiaalisen median kurssit jatkuvat taas syksyllä, blogikurssikin on tulossa. Tulen myös erittäin mielelläni vetämään yritykseesi tai organisaatioosi räätälöityjä valmennuksia, joten ota yhteyttä.

Categories: Blogi

Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.