Blogauksen ei ole aina pakko olla tekstiä! Ja mikähän muka estää pyytämästä blogikommenttien ohella myös vaikka valokuvia lukijoita?

Vedin taannoin Helsingin Energialle pienen blogikirjoittamisen työpajan. Yhteisen aamumme ideana oli jutella blogin kirjoittamiseen liittyvistä asioista, kirjoittaa blogiartikkeleita ja käydä niitä sitten pienellä ryhmällämme yhdessä läpi. Vastaavanlainen aamupäivä saadaan kyllä aikaiseksi sinunkin organisaatiollesi, ota yhteyttä minuun jos haluat.

Siinä työpajaan osallistuneen Jukan kanssa kuviin perustuvaa blogikirjoitusta pyöritellessäni mietin, että on ehkä syytä blogata sinullekin bloggaamisen eri muodoista.

Kuka väitti, että bloggaaminen on pelkkää kirjoittamista?

Bloggaamisella on eri muotoja

Niin totta kuin olen kehottanut sinua jo aiemmin erottumaan joukosta muun muassa omalla äänellä, kehotan nyt myös bloggaamaan luontaisilla välineillä. Bloggaamisella on nimittäin eri muotoja – paitsi erilaiset genret (ruoka, muoti, musiikki), henkilökohtaiset tai yritysblogit, myös mediatyypeittäin jakautuvat muodot.

Mikä esimerkiksi minä olen sanomaan, että sinun blogisi tulee olla tekstivoittoinen? Kaikki eivät vaan voi olla kirjoittajia luontaisesti.

Paras aika vuodesta -Stella käyttää paljon kuvia blogauksissaKuvapainotteinen blogiartikkeli

Jos lifestylebloggaajilta voi jotain oppia, se on ehdottomasti kuvien tärkeys blogissa. Mielestäni mikään ei estä tekemään kuvapainotteista blogausta yrityksen tai organisaationkaan blogissa: etenkin tapahtumista, tilojen esittelyistä tai muusta vastaavasta. Isoja kuvia, lyhyitä kuvatekstejä!

Otetaanpa esimerkiksi vaikka Stellan blogi Paras aika vuodesta ja erityisesti artikkeli Habitare-messuilta: Designkaiuttimet saivat sudista.

Kaikilla ei tietenkään voi olla tanskalaisia design-kaiuttimia kuvattavanaan, mutta jos Helsingin Energiallakin onnistuttiin ideoimaan kuvaraporttia voimalasta, miksei teiltäkin löytyisi jotain kiintoisaa kuvattavaa? Puhumattakaan sitten piirtämisestä tms.

Ja voithan tosiaan pyytää blogisi yleisöä lataamaan omat kuvansa aiheesta vaikka ennalta perustamaasi Flickr-ryhmään.

Videoblogausta

Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mieti miten monta saat videoon mahtumaan? Jos et ole kynäniekka, etkä ihan omimmillasi kamerankaan takana, niin mitä jos kokeilisit sanailua kameran edessä? Videon ei tarvitse olla mikään Hollywood-tuotanto, pärjäät huomattavasti vähemmälläkin – oikeissa olosuhteissa pelkkä webkamerakin riittää!

Esimerkiksi nostan Ilkan ja Arton videoblogin, joka tunnetaan nimellä ViiniTV (heillä on lupa läikyttää). Katso vaikka postaus Boulevard Social Santorini Assyrtiko Experience, jossa on vierailevana tähtenä Boulevard Social -ravintolan sommelier Janne Halla.

ViiniTV on videoblogi

Tietystikään kaikki eivät videoblogissaan pääse hörppimään viinejä, mutta alallasi on varmasti asiantuntijoita, jotka tulisivat mielellään haastateltaviksi ja vahvistaisivat siten asiantuntijabrändiään. Videolla lyöt myös kaksi kärpästä yhdellä iskulla, siinä voi samalla syntyä nimittäin hyvä kanava YouTubeen.

Ääniä blogiartikkeleissa

Pelkkään ääneen nojaavia blogeja on Suomessa vähemmän, mutta sen ei pidä antaa olla mikään este! Jos et halua olla kasvot näkyvillä, mutta ulosantisi on hyvää, äänen jakamiseen on mahdollisuuksia. Yksi äänibloggaamisen mahdollisuuksista on podcast, joita esimerkiksi on kuultu Tuijan Tuhat sanaa -blogissa sekä Naurispajassa.

Videon ja kuvien tapaan upotettavia äänivaihtoehtojakin on yllin kyllin, esimerkiksi SoundCloud, jonka omassa blogissa on nähtävissä mitä välineellä voi muun muassa tehdä.

Siitä sitten vaan kehittelemään omaa radioääntä!

Tekstin monet muodot

Jos sinun mediasi on kuitenkin teksti eli blogikirjoittaminen, ei sinunkaan tarvitse sitä yhtä ja samaa koko ajan jauhaa. Valinnan varaa riittää:

  • Ohjeet: opeta jotain
  • Informatiiviset: esittele jotain
  • Arvostelut: kokeile jotain ja kirjoita kokemuksesi auki
  • Listat: anna useita vinkkejä johonkin
  • Haastattelut: puhuta jotakuta
  • Case-esimerkit: esittele käytännön esimerkki
  • Henkilöprofiilit: esittele asiantuntija tai osaaja
  • Linkkipostaukset: jaa aiheesi ympäriltä linkkejä
  • Ongelmat: tuo tuotteen/palvelun ongelmia rehellisesti esille
  • Vertailut: vertaa kahta vaihtoehtoa toisiinsa
  • Inspiroivat: motivoi hyvällä menestystarinalla
  • Tutkivat: upottaudu syvälle johonkin asiaan
  • Keräilyt: yhdistä tutkimus- ja linkkipostaus
  • Ennustukset: ennusta mitä seuraavana ajanjaksona alalla tapahtuu
  • Kritiikit: anna rakentavaa kritiikkiä jostakin
  • Väittelyt: vie haastattelu pidemmälle tai heittäydy “sotasille” yleisön kanssa
  • Hypoteettiset: “entäs jos?” -henkinen artikkeli
  • Meemit ja projektit: kehitä projekti lukijoillesi, esimerkkinä 30 päivän sosiaalisen sisällön haaste

Tässä ei varmasti ole vielä kaikki bloggaamisen muodoista, eihän? Kerro kommenteissa oma ideasi, mikäli et ole siitä mustasukkainen. Ehkä sinulla on huikea ajatus Prezi-blogauksista?

PS. Vuosi sitten esitin mahdollisuuden tulla Tumblrilla tietoisuuteen. Tumblr on siitä erinomainen blogialusta, että se esittelee kirjautuneelle heti kaikkia eri medioita, joilla blogata.

Tumblr ja bloggaamisen eri muodot


Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.