Okei, tilannehan on siis se, että minä olen julkaissut Zenton Facebook-sivulla viime viikkoina videovinkkejä perjantaisin. Esimerkiksi viimeksi annoin vinkkejä persoonallisuuden näyttämiseen somessa.

Tämä on johtanut muun muassa siihen, että esimerkiksi suomitubettajia laskeva Toni Nummela kysyi miksi Facebookiin eikä YouTubeen. No, paljastanpa syyn tälle nyt.

Olen nimittäin tietenkin yrittänyt mukautua Facebookin alati muuttuvaan algoritmiin ja kokeilla orgaanisen leviämisen suhteen tehokkaampia juttuja.

Mitä vielä voisi tehdä Facebookissa näkyvyyden eteen?

3 asiaa joilla taklaat Facebook-viestien näkyvyysongelmia

Viestien näkyvyyttä heikentävät tietenkin se, että Facebook on yritys, jonka täytyy tehdä rahaa, mutta myös siellä oleva kilpailu. Etusivun virtaan on tuhansittain tunkijoita sinun lisäksesi ja yhteisen yleisönne keskittymiskyky vähenee minuutti minuutilta.

Näkisin, että sinun tulee tehdä ainakin nämä:

No, tämän lisäksi suosittelisin vielä miettimään sitä omaa sisältöä ja etenkin sen muotoa vielä uusiksi.

Kokeile etenkin videota perjantaina

Statistan tutkimuksen mukaan 75 % brändien Facebook-päivityksistä on kuvaa.

Valtaosa brändien Facebookissa jakamasta sisällöstä on kuvamuotoista

Vaan Adoben tekemä Social Intelligence Report kertoo, että valokuvien aikaansaama vuorovaikutus heikkeni selkeästi:

Kuvien aikaansaama vuorovaikutus on laskenut siinä missä videoiden noussut

Huomaa, että vastaavalla ajanjaksolla videoiden aikaansaama vuorovaikutus nousi ainoana!

Videoista puheenollen, niiden katselujen määrä Facebookissa kasvoi vuoden aikana hulppeat 785 %.

Videoiden katselumäärä Facebookissa on noussut satoja prosentteja

Ja jos et vielä ole vakuuttunut, niin raportista selviää myös, että perjantai on ihan paras päivä. Silloin nimittäin on brändien FB-viesteillä eniten näyttöjä sekä vuorovaikutusta ja videojen soittokertoja on selvästi enemmän kuin toisina päivinä.

Perjantai on päivä kun ihmiset toimivat Facebookissa

Tämän perusteella minä olen siis lähtenyt kokeilemaan mitä sinä tykkäät videovinkeistä Facebookissa perjantaisin ja mitä niistä tykkää Facebook-algoritmi. Zenton sivulla videoilla on ollut selkeästi parempi keskimääräinen sitoutuminen, klikkauksia lähes nelinkertainen määrä kuviin nähden. Aina toki voisi olla paremminkin.

Zenton sivuilla video on selkeästi klikatuinta tavaraa

Tee näin!

Minä tietysti olen kokeilulinjalla liikkeellä, mutta sinä voisit tehdä tämän hivenen järjestelmällisemmin. Eli mitäpä jos toimisit näin:

  1. Aloita viikottainen videosarja Facebookissa
  2. Anna videosarjalle hyvä nimi (inspiroidu vaikka kaikille tutusta Pizzaperjantaista!)
  3. Julkaise uusi video aina perjantaisin
  4. Pidä kiinni lujasti siitä joka viikkoisesta perjantaista, tykkääjätkin oppivat siihen
  5. Pidä video lyhyenä, mutta arvokkaana
  6. Anna videolla tehtävä tai kysy kysymys jolla herätät keskustelua

Lakataan yhdessä nitisemästä siitä huonontuvasta saavuttavuudesta ja tehdään kaikkemme: käytetään kaikkia annettuja välineitä videoista toisten sivujen tägäämiseen!

PS. On toki mahdollista, että YouTubekin tulee jossain kohdassa vallattua. Ainakin toisten suotuisella avustuksella 😉 Katso vaikka SoMeTime 2014 -tapahtuman YouTube-työpajassa tehty video.

Categories: Blogi

Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.