Visuaalisen viestin viehätysvoima on vastustamaton. Koko internet on muuttunut yhä kuvallisemmaksi. Kuvien ja videoiden jakopalvelut, kuten Pinterest, Instagram ja YouTube ovat verkon käytetyimpiä palveluja.

Miksi kuvilla kertominen kannattaa? Aivomme käsittelevät kuvaa 60 000 kertaa nopeammin kuin tekstiä. Yli 90% kaikesta viestinnästä on muuta kuin sanallista viestintää. Blogit, joissa on kuvia, sitouttavat lähes 200% enemmän kuin pelkät tekstiblogit.

Verkon kuvienjakopalvelut ovat juurtuneet osaksi elämäntapaa ja muuttaneet varsinkin naisten tapaa käyttää mediaa. Enää ei useimmiten käperrytä viikonloppuiltana nojatuoliin punaviinilasin ja naistenlehden – vaan punaviinin (tai smoothien!) ja Pinterestin tai Instagramin kera.

Luonnollisesti myös markkinoijien kiinnostus kuvienjakopalveluita kohtaan on roimasti kasvanut. Täytyy mennä sinne missä ne asiakkaat on. Mutta mistä kannattaisi aloittaa?

Sydän sykkii visuaalisille palveluille
Alkuperäinen kuva Jastrow

Pinterestin käyttäjät ostavat ahkerimmin

Aloita vaikka Pinterestistä. Se on maailman kolmanneksi suosituin verkkopalvelu ja erityisesti naisten suosiossa. Luvut puhuvat puolestaan: Pinterestin käyttäjät ostavat eniten tuotteita ja käyttävät eniten rahaa kuin minkään toisen verkkopalvelun käyttäjät koko maailmassa. Yli 20 prosenttia kävijöistä osti tuotteen nähtyään sen ensin Pinterestissä.

Miten pääset rakentamaan yritysprofiilia ja miten käyttäjät Pinterestissä löytävät brändisi? Näillä vinkeillä pääset alkuun ja voit potkaista vauhtia visuaaliseen markkinointiin:

1. Lähtölaukaus Pinterestiin

Pinterest on siis kuvien ja videoiden jakopalvelu, jossa käyttäjät voivat jakaa eli pinnata kuvia webistä, omalta koneelta tai Pinterestistä. Kuvista luodaan erilaisia tauluja, jotka nimetään, esim. “Ihanimmat kuppikakut” tai “Keittiöremontti”.

Valion Pinterest-tauluja
Tässä esimerkkiotos Valion Pinterest-tauluista

Palveluun voit luoda sekä henkilöprofiilin että yritysprofiilin, joten jos ei sellaista vielä ole niin käy luomassa se ensin: http://www.pinterest.com tai http://business.pinterest.com/

Business-tilin luonti Pinterestiin

2. Termit tutuksi Pinterestissä

Pinterestissä siis pinnataan eli jaetaan kuvia. Tässä hieman muuta perussanastoa:

  • Pin = kuva joka pinnataan Pinterestiin
  • Pinboard = taulu, johon kerätään/pinnataan kuvia
  • Repin = joku jakaa kuvasi Pinterestin sisällä
  • Pin it button = jakonappula, joka helpottaa kuvan jakamista, kannattaa lisätä kuvien yhteyteen verkkosivuille
  • Pinner = Henkilö, joka jakaa kuvasi

3. Rakenna “tauluja”

Julkisia tauluja voit rakentaa yksin tai yhdessä muiden kanssa. Mieti, miten jaottelisit omat tuotteesi. Katso miten muut ovat sen tehneet ja ota mallia hyvistä esimerkeistä.

Kodin1 tekee esimerkiksi tauluja näin
Tutustu Kodin1:n taulujakoon

4. Käytä avainsanoja – helpota brändisi löydettävyyttä

Optimoi brändin nimi, taulut ja kuvat niin, että ne löytyvät helpommin Pinterestin (myös Googlen) haulla. Käytä sopivia avainsanoja ja kuvaile tuotettasi tai palveluasi. Otsikoi taulut avainsanojen avulla.

Avainsanoita mm. taulujen nimet ja kuvaukset
IKEA Family avainsanoittaa inspiroidessaan

5. Kun lisäät kuvan niin muista

Liitä kuvaan aina linkki lähteelle. Näin ohjaat liikennettä omille verkkosivuillesi, blogiin tai verkkokauppaan. Lisää myös hashtagi, jolla voit helpottaa käyttäjien hakua. Lisää tarvittaessa myös hinnat.

Kamppi Stage kertoo hinnoista pinnauksissa
Kamppi Stage kertoo hintoja pinnauksissa

6. Lisää Pin it -napit

Muista lisätä verkkosivuillesi kuvien yhteyteen Pin it -napit. Näin vauhditat kävijöitä jakamaan kuvia Pinterestiin.

Coolstuff.fi -tuotekuvien yhteydessä on myös Pin it -nappi
Coolstuff.fi:ssä tuotekuvien yhteydessä on jakonapit, joista löytyy myös Pin it -nappi

7. Pinnaa ahkerasti ja säännöllisesti

Pinnaamalla aktiivisesti voit kasvattaa seuraajien määrää. Pyri aluksi vähintään 5-10 kuvan pinnaamiseen päivittäin. Muista toimia säännöllisesti, eli jos aiot pinnata esim. 25 kuvaa viikossa, niin päivitä ma-pe 5 kuvaa päivässä. Pinnaa säännöllisesti uudelleen eli repinnaa aiemmin palveluun lataamiasi kuvia, koska yleisö on paikalla eri aikoihin.

Repinnaa muiden juttuja myös
Edelleen pinnaa myös muiden sisältöä

8. Muista seuranta

Seuraa, mitä kuvia sinun verkkosivultasi on pinnattu. Näet sen seuraavasta osoitteesta: http://www.pinterest.com/source/[tähän verkkosivusi osoite], esim. zento.fi/

Lisäykset lähteestä netrauta.fi
Tässä esimerkiksi lisäyksiä sivustolta netrauta.fi

Lue lisää Pinterestin käytöstä:

Categories: Blogi

Hanna Puro

Hanna P on viestinnän ammattilainen, joka hallitsee sekä digitaalisen että printtimedian. Hannan kanssa yhteistyössä syntyy käytännöllinen viestintäsuunnitelma tai someohje niin yritykselle, virastolle kuin järjestölle. Hannalta voit tilata myös sisältöä verkkosivuille, someen tai printtimediaan.