“Opiskelijan työura ei suinkaan ala vasta valmistumisen jälkeen” otsikoi Aamulehdessä 22. elokuuta vieraileva Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan Tamyn puheenjohtaja Veera Kaleva juttunsa.

“Todellisuudessa suuri osa opiskelijoista käy töissä jo opintojensa aikana, jopa 60 prosenttia asiantuntija- tai johtotehtävissä.

Työuran lisäksi ja vuoksi opiskelijan kannattaa ryhtyä heti opintojensa alussa satsaamaan myös omaan asiantuntijanäkyvyyteen, henkilöbrändiin etenkin verkossa. Enkä tarkoita vain “humalassa haalareissa” -kuvien raakkaamista Facebookista, vaan oman osaamisen ja sen kasvamisen edullista esilletuomista vaikkapa blogilla. Ja koska elämä parhaimmillaan on ikuista oppimista, suosittelen tätä jokaiselle lukijalle!

Olen, opin ja tuon sen framille! Opiskelija, aloita asiantuntijabrändäys ajoissa – heti tänään!

Oikein näkyvä opiskelija saa puoli valtakuntaa

Henkilökohtaisestikin aloitin työskentelyn Zentossa ennenkuin olin valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta. Valtaosa opiskelukavereistani työskenteli myös, iso osa oman alan hommissa – ura asiantuntijana ja osaajana oli vahvasti alulla. Samaan aikaan tein verkossa töitä nimeni näkymiseksi, olin aloittanut Hanna Takalan esilletuomisen jo lukiossa, tietämättä tuon taivaallista henkilöbrändäyksestä.

Sunnuntaina 19. elokuuta Aamulehden liitteessä Kirsikka Otsamo kirjoitti verkkoimagosta otsikolla “Jakaja voittaa”. Jutussa Tulos Helsingin asiantuntija Suvi Kava kertoo näkyvyyttä tarvittavan eri syistä:

  • oman liiketoiminnan edistäminen
  • työnhaku
  • harrastuksen tunnetuksi tekeminen
  • profiloituminen oman työn kautta
  • jne.

Verkkonäkyvyys on tärkeää sosiaalista pääomaa, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Yksityisyrittäjistä isojen organisaatioiden toimijoihin, työnhakijoista opiskelijoihin: kaikille on tästä hyötyä.

Eivät ne haalarikuvat siis vaaraksi ole, kuhan pidät huolen etteivät ne ole sitä ainoaa näkyvyyttäsi. Oikein ja ajatuksella verkossa näkyvä opiskelija voittaa pitkällä juoksulla.

Kannustus asiantuntijanäkyvyyteen kitkee asiakaspalveluangsteja

Asiakasjohtamisen ryhmässä LinkedInissä on pohdittu viime päivinä asiakaslähtöisyyttä ja minä näen siinä asiassa isona asiana kannustetun asiantuntijabrändäyksen:

“Yhtenä ehdottomana kannustimena asiakaslähtöisyyteen näen asiantuntijabrändäykseen satsaamisen. Koen, että minun on henkilökohtaisesti parempi olla asiakaslähtöinen kun siinä luodaan asiakassuhteen lisäksi minun uraani eikä vain kasvottoman yrityksen tai organisaation tulosta.

Väitän siis, että tulevaisuuden asiakaspalvelijoita tehdään kannustamalla opiskelijoita huolehtimaan henkilöbrändistään online ja offline. Kannustajina toimivat tietysti paitsi opiskelupaikat ja opettajat, myös työllistävät yritykset ja perhe!

Jos olet opiskelija, voit aloittaa asiantuntijabrändisi rakentamisen vaikka tänään esimerkiksi LinkedInistä tai perustamalla opintojasi seuraavan blogin. Jos taas olet opiskelijan vanhempi, kummi, mummi tai muu huolestunut kansalainen: kysy meiltä lisää kuinka voisit tukea opiskelijaa asiantuntijabrändäyksessä.


Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.