Oppilaitokset ovat vähitellen siirtyneet käyttämään sosiaalista mediaa. Erityisesti uusien opiskelijoiden rekrytoinnissa on somen käyttö osoittautunut tehokkaaksi markkinointikeinoksi. Tästä hyvänä esimerkkinä Tampereen ammattikorkeakoulu ja kansainvälinen koulutusohjelma Degree Programme in Media.

– Virallisilla webbisivuilla ei pysty kuvaamaan arkea, josta tulevat opiskelijat ovat kiinnostuneita. Se opiskelijan arjen kuvaaminen on nimenomaan blogin ja Facebook-sivujen voima, kertoo Cai Melakoski, some-viestinnän pioneeri ja DP in Media koulutusohjelman päällikkö Tamkista.

Kuvakaappaus Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän Degree Programme in Media -opiskelijoiden blogista

Melakoski vei koulutusohjelmansa opiskelijarekrytoinnin sosiaaliseen mediaan vuonna 2008. Siitä lähtien on hakijamäärä on kasvanut tasaista vauhtia.

– Me emme ole laittaneet enää senttiäkään rahaa perinteisissä medioissa mainostamiseen vuoden 2008 jälkeen emmekä myöskään kansainvälisiin messutapahtumiin, vaan uusien opiskelijoiden rekrytointi tehdään verkon ja somen, lähinnä Facebookin ja blogien kautta.

Blogilla näkyvyyttä
maailmalla

Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana sisällöntuotannossa ja jakavat Tamkin DP in Median sisältöjä ahkerasti eteenpäin sosiaalisessa mediassa, omassa Facebook-profiilissaan ja blogeissaan.

– Lisää tehoa saadaan sillä, että blogit on linkitetty niin moneen eri paikkaan. Esimerkiksi USA:ssa me olemme kiinnostavimpien taideblogien listoilla, mikä tuo meille paljon lisää lukijoita. Ilman tuota blogia meidän olisi aika vaikea kertoa omasta olemassaolostamme.

Aktiivisen some-toiminnan tuloksena on  DP in Media -koulutuksen ympärille syntynyt siis paljon positiivista pöhinää, mukaanlukien ”faniyhteisöt”, joita näyttää olevan mm. Etelä-Koreassa ja Venäjällä.

Yksi lisäesimerkki somen toimivuudesta saatiin viimeisimmässä opiskelijahaussa, jossa haun keskivaiheilla 70 prosenttia hakijoista oli tyttöjä.

– Annoin opiskelijoille tehtäväksi, että houkuttelevat somessa erityisesti poikia hakemaan meille. Ja kahden viimeisen hakuviikon aikana poikien osuus hakijoissa nousikin merkittävästi.

Opiskelijat somen
ytimessä

Cai Melakosken oma viestintä sosiaalisessa mediassa lähti liikkeelle henkilökohtaisen innostuksen siivittämänä. Hän perusti Tamkin ensimmäisen Facebook-ryhmän opetuksen tueksi vuonna 2008. Sen jälkeen Melakoski on kiertänyt Tamkin sisällä kertomassa hyvistä esimerkeistä ja ohjannut kollegoitaan blogin kirjoittamisessa ja ylläpidossa. Tamkissa on nyt jo yli 20 blogia.

– Jotta blogi menestyy ja jatkuu myös tulevaisuudessa, niin siihen täytyy liittyä pysyvyys. Se lähtee henkilökunnasta, joka mahdollistaa blogin toiminnan. Blogin elävyys puolestaan lähtee opiskelijoista ja heidän kertomuksistaan arjesta.

Oppilaitoksen blogeihin näyttää Melakosken mukaan liittyvän seuraava ongelma: mitä sinne blogiin nyt voisi kirjoittaa, ja ketä kiinnostaa jos oma henkilökunta tai esim. rehtori sinne jotain kirjoittaa?

– Vastaan että täytyy vaan olla silmät ja korvat avoinna, koska joka koulutusohjelmassa tapahtuu koko ajan. Mutta korostan myös opiskelijoiden osuutta. Eihän opiskelijat kirjoita webbisivuille, mutta blogeihin kyllä, koska niissä kirjoittamisen kynnys on alempana.

Melakoski on antanut opiskelijoille, jotka kirjoittavat blogia ylläpito- ja author-oikeudet.

Mitään väärinkäytöksiä tai ylilyöntejä ei ole tapahtunut. Blogien kommenteissa täytyy olla moderointi spämmien takia ja niihin alkoi tulla myös rasistista propagandaa. Moderointi toimii niin, että kaikki asialliset kommentit julkaistaan muutaman tunnin sisällä.

Some säästää
myös aikaa

Yhteisöllinen media on Melakosken sanoin kaikin puolin taloudellista. Rahaa on säästynyt siksi, että perinteistä mainontaa ei ole enää tarvinnut ostaa.

– Toinen merkittävä säästö on ajassa: some on merkittävästi helpottanut minun tyotäni ja säästän aikaa esimerkiksi siinä, kun opiskelijat vastaavat Facebookissa mahdollisten hakijoiden kysymyksiin. Ja usein on vielä niin, että vastaus nimenomaan opiskelijan näkökulmasta on hakijalle arvokkaampi.

Kaiken kaikkiaan opiskelijoiden tuottama sisältö someen on Melakosken mukaan äärimmäisen arvokasta ja muodostaa somen ytimen.

– Itse henkilökunnan edustajana pystyn vain eläytymään opiskelijoiden maailmaan, mutten elä sitä elämää samalla tavalla. Siksi heidän tuottamansa sisältö heidän omasta arjestaan ja opiskelijaelämästään on sitä arvokkainta sisältöä monille lukijoille.

Zenton sosiaalisen median koulutuksissa meiltä kysytään usein hyviä esimerkkejä. Halutaan tietää mitkä yritykset tai organisaatiot ovat onnistuneesti hyödyntäneet somea. Yhtä mielenkiintoista on tietysti tietää missä some-asioissa on epäonnistuttu ja miksi.

Jenkkiesimerkkejä riittää pilvin pimein, mutta asiakkaitamme kiinnostaa enemmän kotimaan esimerkit. Niinpä päätimme Zentossa aloittaa blogisarjan, jossa keskitytään kertomaan suomalaisista sosiaalisen median toimijoista. Heille yhteistä on samantyypppiset ongelmat, joita somen avulla pyritään ratkaisemaan.  Tärkeintä tässä blogisarjassa on, että kaikissa tarinoissa kuuluu asiakkaan ääni.


Hanna Puro

Hanna P on viestinnän ammattilainen, joka hallitsee sekä digitaalisen että printtimedian. Hannan kanssa yhteistyössä syntyy käytännöllinen viestintäsuunnitelma tai someohje niin yritykselle, virastolle kuin järjestölle. Hannalta voit tilata myös sisältöä verkkosivuille, someen tai printtimediaan.