Kun tuotat sisältöjä verkkoon niin tärkeintä on, että ne löydetään, luetaan tai katsellaan ja halutaan jakaa eteenpäin. Suurin huoli verkkokirjoittajalla usein onkin, miten varmistaa että niin myös tapahtuu.

Siihen löytyy kikkakolmosia, ja listaan niitä tuossa alempana. Ennen sitä kerron kuitenkin mikä meitä Zenton Hannoja on auttanut kun puskemme uusia sisältöjä verkkoon. Olemme lähteneet liikkeelle palveluasenteella eli mietimme, miten voisimme sisällön avulla parhaiten palvella omaa yleisöämme tai tiettyä asiakasryhmää.

Palveluasenne on tuottanut tulosta alusta lähtien. Tuorein esimerkki siitä saatiin eilen, kun Cision Finland listasi Suomen parhaat blogit digimarkkinoinnin saralla: Zenton blogi on listan ykkösenä. Olemme kiitollisia ja jatkamme nöyrällä asenteella.

Jos mietit, että millä perusteella blogit arvioitiin, niin tässä suora lainaus Cision Finlandin sivuilta:

“Cisionin menetelmässä painotetaan erityisesti linkityksiä ja kommentteja. Lisäksi top 10 -blogien osalta arvioidaan päivitystiheyttä, päivitysten lukumäärää sekä bloggaajan ja lukijoiden välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioimme paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten Twitterissä ja Facebookissa, käydystä keskustelusta.”

Tuo vuorovaikutus kertoo juurikin siitä asiasta, että sisältö on löydetty, siitä on keskusteltu ja sitä on jaettu eteenpäin. Mutta nyt niihin muihin keinoihin eli millä muilla tavoilla kirjoittaja voi buustata sisältöjensä näkyvyyttä ja löydettävyyttä verkossa?

Optimoitko sisällöt koneelle
vai ihmiselle?

Verkkokirjoittaja törmää ennemmin tai myöhemmin termiin hakukoneoptimointi eli SEO (Search Engine Optimization). Vaikka SEO on tuttu termi ainakin useimmille kirjoittajille, jotka tuottavat sisältöä esimerkiksi organisaation verkkosivuille tai blogiin, niin sen sisältö jää usein hämärän peittoon.

Entisaikoina verkkosivujen sisältöjä optimoitiin hakukoneille lähinnä lisäämällä koodiin avainsanoja. Sittemmin Google on muuttanut algoritmiaan ja painottaa nyt luonnollisissa hakutuloksissa laadukkaita sisältöjä, jotka sisältävät vuorovaikutusta. Avainsanoja ja -lauseita haetaan nyt suoraan sisällöistä.

Sisällöntuottajan kannalta on kimuranttia päästä Googlen luonnollisten hakutulosten kärkeen. Yleisön kannalta taas uudistus on ollut tarpeellinen, sillä jokainen meistä haluaa poimia Googlen avulla verkosta sen itselle relevanteimman, sopivimman sisällön.

Vinkkejä löydettävyyteen

SEO-oppaita löytyy verkosta pilvin pimein, mutta tässä tiivistetty listaus, mitä sinun kannattaisi ottaa huomioon, kun haluat parantaa sisältöjesi löydettävyyttä:

  1. Tuota verkkoon laadukasta, yleisöllesi relevanttia sisältöä. Sisältö on hyvä, kun se puhuttelee juuri sitä ihmistä, jolle olet sisältösi kohdistanut, kun se vastaa tiettyyn kysymykseen tai ratkaisee ongelman. Jonkin tunnereaktion herättäminen vastaanottajassa on ratkaisevan tärkeää. Laadukas sisältö saa siis ihmiset reagoimaan ja jakamaan.
  2. Liitä sisältöösi linkkejä luotettavista ja suosituista lähteistä eli palvele yleisöäsi myös hyodyllisten linkkien avulla.
  3. Julkaise verkkosivuillasi vain sellaisia artikkeleita, blogeja ja linkkejä, jotka liittyvät kiinteästi www-sivustosi teemaan.
  4. Käytä sisällössäsi (niin teksteissä kuin kuvateksteissä) relevantteja avainsanoja ja avainlauseita. Tähän auttaa se, että tutkit millä avainsanoilla sinun yleisösi Googlesta hakee sitä tuotetta tai palvelua, jota tarjoat. Muista sisällyttää avainsanat järkeviin lauseisiin ja käytä niitä hilitysti, ei siis “ryöstökalastusta”.
  5. Varmista, että toimit tehokkaalla teknisellä alustalla niin verkkosivuston kuin blogin kanssa. Tästä esimerkkinä WordPress, jonka lisäosien avulla voit tehdä esim. sisältösi helpommin jaettaviksi ja helpottaa hakukoneoptimointia.
  6. Käytä sosiaalista mediaa a) sisältöjesi markkinointiin ja b) keskusteluun/vuorovaikutukseen oman yleisösi kanssa. Nämä molemmat buustaavat sisältöjesi näkyvyyttä Googlessa.
  7. Tee kaikesta sisällöstäsi helposti jaettavaa. Liitä sosiaalisen median jakonappulat sisältöjen yhteyteen kaikkialle verkkosivuillesi. Käytä sisältötyyppejä, joita yleisö jakaa helpommin eli kuvia, videoita tai infografiikoita.

Lyhyenä yhteenvetona voin vielä kiteyttää että teknisiä kikkoja löytyy vielä lisääkin optimoinnin tehostamiseen, mutta parhaiten teet itsesi ja sisältösi löydettäviksi kun keskityt tuottamaan laadukkaita sisältöjä ja jakamaan niitä sosiaalisessa mediassa.

Hyvät sisällöt menestyvät ennen kaikkea siksi, että ne on kirjoitettu ihmistä eikä hakukonetta varten. Ihmiseltä ihmiselle -sääntö on siis se verkkokirjoittajan tärkein sääntö.


Hanna Puro

Hanna P on viestinnän ammattilainen, joka hallitsee sekä digitaalisen että printtimedian. Hannan kanssa yhteistyössä syntyy käytännöllinen viestintäsuunnitelma tai someohje niin yritykselle, virastolle kuin järjestölle. Hannalta voit tilata myös sisältöä verkkosivuille, someen tai printtimediaan.