Videoiden käyttö verkossa on aihe, josta on ehkä eniten viime aikoina herännyt pöhinää ja kysymyksiä niin koulutuksissa kuin someyleisön joukossa.

Miksi käyttäisin videota somessa, eikö teksti ja kuvat riitä? No, videosta on tullut verkkosisältöjen kunkku ja liikkuvan kuvan voimaa ei mikään muu sisältö näytä päihittävän. Parin vuoden päästä jopa 70% kaikesta verkkoliikenteestä on videosisältöä. Kun lasketaan yleisön reaktioita/jakoja, niin siinäkin videosisällöt voittavat: yli 90% mobiilivideoiden yleisöstä jakaa videoita eteenpäin.

Missä palveluissa minun kannattaisi videoita julkaista? Riittääkö You Tube? No, eihän se välttämättä riitä. Jos julkaiset videon YouTubessa (tai missä tahansa muussa videopalvelussa), niin jaa se useamman kerran muissa somekanavissa joissa olet läsnä, kuten Facebookissa, Twitterissä, LinkedInissä jne.

Zentossa videot on julkaistu Facebookissa, jossa kohdeyleisömme on. Valintaan vaikutti myös se, että Facebookin algoritmi on viime aikoina ollut suosiollinen nimenomaan FB:n omalla työkalulla julkaistuille videosisällöille.

Youtube vai Vimeo?

Googlen omistama YouTube on yhä se videopalveluiden kiistaton ykkönen yli miljardilla käyttäjällä. Mainokset ovat tosin karkottaneet käyttäjiä, sillä kaikki eivät tiedä, että suurimman osan niistä voi vain ohittaa. Suomalaisia “tubettajia” löytyy jo n. 2,5 miljoonaa, joista n. 170 tuhatta on ladannut palveluun oman videon. Reaaliaikaista tilastoa SuomiTubesta pitää Toni Nummela.

YouTuben perää pitää Vimeo, jolla on noin 100 miljoonaa käyttäjää/kk. Vimeossa ei tarvitse katsella mainoksia ja videokuvan laatu on hyvä. Businesskäyttäjiltä peritään vuosimaksua, johon sisältyy enemmän tallennustilaa, kustomoitu player, hakukonenäkyvyyttä, tilastoja, parempi palvelu jne.

Sitten on vielä Google Hangouts, videochatti-palvelu, jossa voit nauhoittaa omat sessiosi ja esittää niitä uudelleen. Käyttäjiä palvelulla on maailmanlaajuisesti on n. 540 miljoonaa. Google Hangoutsissa voit lisätä sessioon useita samanaikaisia osallistujia, jakaa tietokoneen näytön, tiedostoja, esityksiä tai videoita. Bonuksena saat videotallenteille erinomaisen Google-hakukonenäkyvyyden.

Instagramin suosio kasvaa

hurjaa vauhtia

Mitkä ovat ne muut suosituimmat somepalvelut videoiden julkaisuun? Lyhyiden videopätkien julkaisuun parhaimmat työkalut ovat Facebookin omistama Instagram ja Twitterin omistama Vine. Myös Pinterestissä voit julkaista kuvien lisäksi videoita.

Maailman kaikista somepalveluista juuri Instagram kasvaa hurjinta vauhtia: puolessa vuodessa palvelun käyttäjämäärä on lisääntynyt lähes 25 prosenttia ja käyttäjiä on nyt noin 200 miljooonaa. Suomessa noin 10% Facebookissa mainostavista brändeistä julkaisee sisältöä myös Instagramissa (09/2013).

Instagram on mobiilipalvelu vain kuville ja videoille. Käyttäjäkunta on nuorempaa kuin muissa suosituimmissa somepalveluissa. Voit julkaista maks. 15 sekunnin mittaisen videon, joka on helposti jaettavissa muihin somepalveluihin, kuten Facebookiin tai Twitteriin. Noin puolet Instagramin kaikista videoista on brändien tuottamia ja suosituimmat alat ovat viihde, verkkokaupat, muoti, urheilu, ravintolat ja kahvilat.

Koska Instagram toimii vain mobiilissa, niin yleisö on paikalla pitkin päivää. Postauksiin reagoidaan kuitenkin parhaiten ns. toimistoajan ulkopuolella, mikä kannattaa huomioida kun mietit sisältöjen julkaisuaikoja. Hashtagit ovat olennaisia Instassa ja niiden ideaalimäärä on tutkitusti 5 hashtagia/postaus.

Sano se luuppina, käytä Vineä!

Vine taas on uusi, vuonna 2013 lanseerattu palvelu, jonka avulla voit tehdä 6 sekunnin kestoisia, looppina toimivia videoita. Mieti mitä voisit kertoa 6 sekunnissa? Twitter on laskenut, että joka sekunti tviitataan 5 Vine-videota ja käyttäjiä palvelulla on n. 40 miljoonaa.

Instagramin etuna verrattuna esim. Vineen on se, että 15 sekunnissa ehtii kertomaan paljon enemmän kuin 6 sekunnissa ja Instassa voit hyödyntää hienoja filttereitä myös videoissa.
Muista Instagramin ja Vinen eroista ja niiden hyödyntämisestä markkinoinnissa voit lukea lisää Hanna T:n blogikirjoituksesta: Instagram-video (&Vine): mitä sillä tekisi? 

Selvitä ensin tavoite ja kohdeyleisö

Sopivimman palvelun valinta helpottuu kummasti, kun selvität ensin seuraavat asiat:

  • Mikä on tavoite liittyen videoosi?
  • Mikä on kohderyhmä, missä palveluissa oma yleisösi on?
  • Mikä on tyyli? Puhuva pää, haastattelu, esitys, opetusvideo vai tarina?

Ja sitten vaan sanoista tekoihin eli kuvauksiin, niin teki meillä Zentossa myös Hanna T. Videot päätettiin julkaista Facebookissa ja tuloksia voit katsella tästä:

http://bit.ly/zenvideovinkki1
http://bit.ly/zenvideovinkki2
http://bit.ly/zenvideovinkki3
http://bit.ly/zenvideovinkki4
http://bit.ly/zenvideovinkki5
http://bit.ly/zenvideovinkki6
http://bit.ly/zenvideovinkki7


Hanna Puro

Hanna P on viestinnän ammattilainen, joka hallitsee sekä digitaalisen että printtimedian. Hannan kanssa yhteistyössä syntyy käytännöllinen viestintäsuunnitelma tai someohje niin yritykselle, virastolle kuin järjestölle. Hannalta voit tilata myös sisältöä verkkosivuille, someen tai printtimediaan.