Kävin taannoin DigitalTRE Myynti on kuollut -tapahtumassa puhumassa siitä, kuinka sosiaalinen myynti on tehty muun muassa työntekijälähettilyyden hyödyntämisestä.

Siinä muiden (Kindan Pauliina Mäkelä, Differon Kati Keronen, Affecton Harri Kulmala ja ThingLinkin Sani Leino) puheenvuoroja kuunnellessani ryhdyin miettimään, että työntekijälähettiläs jos toinenkin hyötyisi organisaation sisäisestä “skill swapista” eli taitojen vaihtamisesta.

Ei nimittäin jokainen meistä esimerkiksi ole myyjä, vaikka tässä taloustilanteessa jokaisen meistä sietäisi osata myydä.

Kustannustehokasta koulutusta taitojen vaihtamisella

Kun päädyt käynnistämään meidän kanssamme työntekijälähettilyysohjelman, pääsemme ennemmin tai myöhemmin kouluttamaan työntekijöitäsi. Koulutamme ensisijaisesti viestintää sekä sosiaalisen median palveluiden käyttöä, jotta työntekijälähettilyys pääsisi asetettaviin tavoitteisiin.

Voi kuitenkin olla tarpeellista, että työntekijänne kouluttavat myös toisiaan. Enkä tarkoita nyt, että he kouluttaisivat toisilleen niitä samoja asioita kuin me, vaan työhönne liittyviä taitoja. Sitä hiljaista tietoa, jota toisella osastolla on ja toisella ei.

Yksi setti vaihdettavia taitoja voisi olla pari myyntikikkaa jotain toista erikoiskikkaa vastaan.

Miksi tätä tarvitaan?

Oppimisen mahdollisuus ja koulutus sitouttavat työntekijääsi paremmin. Ja mitä sitoutuneempi hän on, sitä parempi hän on muun muassa työntekijälähettiläänä.

Mitä enemmän kaikilla työntekijöilläsi on eväitä toimia, sitä paremmin he voivat kaikki palvella asiakkaitasi. Ethän halua, että yksikään työntekijäsi jättäisi asiakkaalta kysymättä miten häntä voisi palvella?

[ecs-list-events cat=’tyontekijalahettilyys’ message=’ ‘]

Taitovaihdon järjestäminen konkreettisesti

En ole koskaan järjestänyt moista, mutta näkisin ensisijaisen tärkeänä kartoittaa mitä taitoja työntekijät toivoisivat ja mitä heillä on tarjottavanaan (eli mitä kukakin kokee voivansa opettaa). Pitää siis kysyä osallistuvilta kaksi kysymystä: mitä taitoja voisit opettaa ja mitä taitoja toivoisit saavasi.

Älä aseta paineita, pienetkin taidot ovat taitoja!

Joku toinen osaa laittaa tekstiä kuvan päälle ja jollakulla toisella on sen sijaan halussaan maaginen kosketus, jonka ansiosta saa vastauksen sähköpostiinsa aina alle minuutissa. Kun olet kartoittanut taitoja vaikka intrassa tai kyselyllä, päätä miten edetä.

Itse näkisin vaihtoehdoiksi työnyhteisön yhteisen taitojenvaihtotunnin torstaisin tai esimerkiksi intranettiinne järjestettävän ryhmän, jossa voi vaikka videolla jakaa sen oman taitonsa. Ja sitten vaan vaihdetaan taitoja, työkaverin opastuksessa. Se yhteinen tunti on todennäköisesti tehokkaampi, kuin minkään hautaaminen intraan… Hirveän kiva olisi, jos jokainen antaja myös saisi jotakin takaisin.

Mikäänhän ei estä myöskään sitä, että taitoja vaihdetaan toisen organisaation kanssa yhteistyönä. Siinä missä bloggaatte yhteistyössä, voitte vaihtaa kulissien takana taitojakin. Verkostoitumishyötyjä on myös nähtävissä, jos oikein tarkasti asiaa katsoo.

Miltä kuulostaa?

PS. Jos ne minun puheenvuoroni kelmut kiinnostavat, tsekkaa alta:


Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.