Törmäsin erääseen vuoden takaiseen blogaukseen, jonka sanoma oli tämä: “Henkilöbrändi on avain kauneudenhoitoalan menestykselle.” Minä väitän, että henkilöbrändi on avain lähes millä tahansa alalla menestymiseen.

Mainitsemassani blogauksessa kaimani Hanna kirjoittaa näin:

Monelle kauneudenhoitoalan ihmiselle tämä on varsin uusi tapa markkinoida ja nähdä siinä piilevä tuloksen paraneminen. Kuitenkin varsin hyvin tiedostamme kaikki sen, että alamme suurimmat konkarit ovat käyttäneet hyödykseen henkilöbrändiään. Kuinka he sen loivat?

Julkkikseksi julkkisten rinnalle?

Kauneudenhoitoalalla näitä mainittuja suurimpia konkareita lienevät muiden muassa meikkitaitelijat Raili Hulkkonen ja esimerkiksi Twitterissä toimiva Riku Campo. Heistä joku saattaisi sanoa, että hehän ovat kauneudenhoitoalan julkkiksia! Kyllä – ja hyvin henkilöbrändättyjä. Heillä on ehkä etumatkaa, mutta ei se estä kenenkään muun menestymistä alan valokeiloissa tai niiden ulkopuolella.

Sinunkin alallasi epäilemättä on omat julkkiksensa, omat sosiaalisesti tärkeät henkilönsä ja kadehditut menestyjänsä. Väitän, että lujalla henkilöbrändäyksellä ja oman asiantuntijuuden rummuttamisella muun muassa sosiaalisessa mediassa voit olla yksi noista onnistujista. Tulet vain rohkeasti esille.

Hyvän henkilöbrändin avaimet ovat muun muassa tavoitteellisessa ja laadukkaassa sisällössä.
Pin It

Miten sitten avaat oven tähteyteen? Millä hyödyllinen henkilöbrändi luodaan? Tässä hieman avaimia asiaan.

1. Sinulle tavoitteellinen sisältö

Zenton ohjenuora kaikille viestijöille lähtee liikkeelle viestin tavoitteellisuudesta, niin tämäkin. Viestilläsi sietää olla relevantti tavoite, johon pyrit selkeällä, asiaankuuluvalla viestinnällä sekä sosiaalisessa mediassa että sen ulkopuolella. Näytä, että sinä tiedät asiasi ja sinulla on ratkaisut asiaankuuluviin ongelmiin.

2. Yleisöllesi laadukas sisältö

Pyri siihen, että sinun digitaalinen jalanjälkesi esittelee pääasiassa laadukasta sisältöä sinusta. Googleta nimesi säännöllisesti ja ryhdy laadukkaalla sisällöllä toimenpiteisiin etenkin silloin, kun nimelläsi ilmaantuu epätoivottuja tuloksia. Työnnä negatiivista sisältöä alaspäin hakutuloksissa tuomalla itse positiivisesti osaamistasi esiin. Sisällön todellisen laadukkuuden määrittävät yleisösi tarpeet.

3. Kaikkien kannalta monimuotoinen sisältö

Sen sijaan, että toisit jokaiseen sosiaalisen median kanavaan saman sisällön samalla tavalla, tee sisällöstäsi rohkeasti monimuotoista ja osallistu eri kanavilla eri tavoin! Mielipiteitä, vierasblogauksia, kommentteja, keskusteluita, tweettejä, kalvoja, menneisyyden saavutuksia Facebookin aikajanalla, Pinterest-boardeja, ekirjoja… vaihtoehtoja on monia. Sinua ja osaamistasi kaivataan mitä erilaisimmissa paikoissa, ota se huomioon.

4. Hakukoneille runsas sisältö

Määrä ei missään nimessä korvaa laatua, mutta laadukkaan sisällön runsaudella on merkitystä jos haluat enemmän ja enemmän sinuun osuvia hakutuloksia. Keskity siis rakentamaan volyymia eritoten sosiaalisen median palveluissa, kuten Google+, LinkedIn, Twitter ja Facebook – niistä hakukoneet saavat “menovettä”. Ja kun hakukoneilla on aineksia, sinua tarvitsevat löytävät sinut paremmin.

5. Johdonmukainen sisältö

Pysy johdonmukaisena ja pidä tavoitteistasi kiinni jokaisessa kanavassasi, vaikka sisältösi olisikin monimuotoista ja runsasta. Pidä kiinni visioistasi, tarkoituksestasi, arvoistasi ja intohimoistasi. Tuo niitä johdonmukaisesti sisällössäsi esille sinusta kiinnostuneiden parhaaksi.

Avainasemassa on siis jälleen kerran sisältö

Suunnitelmallisella sisällöllä ajan kanssa saat huomion ihan takuulla kiinnitettyä itseesi. Kun ammattilais- ja asiantuntijaviestinnässäsi on osaavaa sisältöä, sitä kohtaan osoitetaan myös kiinnostusta.

Asiantuntijaprofiilien toimivuudelle on toki järjestettävissä myös erilaisia mittareita, jotta niiden toimivuutta pystyy myös seuraamaan.

Toimivan asiantuntijaprofiilin takana olevaa osaajaa kuunnellaan ja tavoitellaan, siksi vedän huhtikuussa muun muassa koulutuksen Oman asiantuntijaprofiilin luominen sosiaalisessa mediassa Helsingissä.

Categories: Blogi

Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.