Työntekijäbrändäys sietäisi persoonalla maustetumpaa viestintää.

Keskustelimme vanhan työkaverini Tiinan kanssa siitä millaista sisältöä siivouspalvelujen työntekijä voi sosiaaliseen mediaan tuottaa, jos hänellä on siihen mahdollisuus. Heitin keskusteluun esimerkiksi tämän mieleeni tiukasti juurtuneen esimerkin Lassila & Tikanojan työntekijältä:

This is how we do it ! 😂💪🏼 Friday feeling at work 😏 #lassilatikanoja #workhard #teamcool with @tinjaemily

Video, jonka Anni-Veera Dahlqvist (@anniveeradv) julkaisi

Jäin keskustelumme jälkeen miettimään, että työntekijöitä ei pitäisi johdattaa toimimaan vain työnsä lähettiläinä vaan heitä kannattaa ohjata reippaammin heitä itseään vahvistavaan viestintään. Olen toivonut, että työntekijäbrändäys olisi luonnollinen osa työntekijälähettilyyttä, mutta ehkäpä sen osuutta pitää voimistaa!

Tietysti mitä ammattitaitoisemmalta työntekijänne näyttää sitä ammattitaitoisemmalta vaikuttaa myös organisaationne. Työntekijät ovat kuitenkin muutakin kuin työpaikkansa ja kehtaan väittää, että sisällön kiinnostavuus kumpuaa useimmiten juuri siitä muusta. Niinpä sillä muulla sopii maustaa se ammattitaitoisuus.

3 viestintävinkkiä, joilla vahvempi työntekijäbrändäys onnistuu

Olen nyt oppinut, että tuon energisen siivoussession julkaissut Anni-Veera Dahlqvist on tanssija. En tiedä miten Lassila & Tikanoja on työntekijöitään somen käyttöön voimauttanut, mutta mitähän olisi käynyt jos sitä omaa erikoismaustetta (tässä tapauksessa tanssia) olisi vahvasti kannustettu käyttämään? Video, jossa siivous morfautuu hetkellisesti kahden nuoren naisen taidokkaasti koreografioiduksi hiphopiksi ja takaisin, olisi varmasti molemmille brändeille pelkästään vielä voimallisempaa plussaa.

Ei siis sillä, että tuon videon olisi tarvinnut olla yhtään sen suunnitelmallisempi kuin se oli, mutta olisiko se ollut joltakulta todella poiskaan?

Millä keinoilla sisältöön saadaan lisää sitä työntekijää, hänen persoonallisuuttaan? Ei pidä opettaa vain sosiaalisen median välineitä ja organisaation someohjeita, vaan vahvaa viestimistä.

Anna esimerkiksi seuraavia vinkkejä työntekijöillesi tai kollegoillesi:

1. Kiinnostu aiheestasi

Jos sinua itseäsi ei kiinnosta käsittelemäsi aihe, miten myöskään haluamasi yleisö kiinnostuu aiheesta juuri sinun kauttasi? Hankalampi juttu, jos kyseessä on juuri se aihe, jota sinä tekemisilläsi yrität myydä.

Tähän oman kokemukseni mukaan auttaa se, että tutkit sitä asiaa niin maan perusteellisen syvällisesti, että löydät siitä jotain uutta ja kiinnostavaa. Uusia tuloksia, caseja, työkaluja, tapoja tehdä, mitä tahansa mikä saa sydämesi väpättämään uudestaan aiheelle. Sitten vasta tuotat siitä sisältöä!

Sisällytä mukaan niitä löytämiäsi kiehtovia faktoja. Sirottele niitä pitkin poikin niin kuin nonparelleja!

2. Kirjoita kuin puhuisit

Tämän pointti ei ole se, että sisällöstä parhain on kirjoitettua vaan se, että käytät omaa ääntäsi. Kuulosta omalta itseltäsi, olipa sisältöformaattisi mikä tahansa. Pysy uskollisena omalle tyylillesi, olipa se tanssi tai totaalikieltäytyminen adjektiiveistä.

Eikä tämä tarkoita sitäkään, että jokainen niinkuttelu ja totattelu on hyvä upottaa mukaan. Niistä kannattaa puheessakin opetella ulos, vaikkapa vahvan videoiden kuvauskuurin kautta!

Tarkastele sitä synnyttämääsi sisältöä sen kautta, että toimisitko somen ulkopuolella samoin. Kuulostaisitko samalta, näyttäisitkö samalta? Jos haluat kaiken kaikkiaan kehittää kuulumistasi ja näyttämistäsi, laajenna esimerkiksi sanavarastoasi kuluttamalla aktiivisesti kulttuuria kuten kirjoja.

3. Kerro tarina

Vain jöröjukat eivät lämpene tarinoille! Ujuta sisältöösi vähän viihteellisempi tarinan kappale eli anekdootti ja vaikutat jopa vastaanottajan aivotoimintaan.

Yksinkertaisimmillaan tarinankerronta sisällössä on sitä, että pohjustat asiasi kertomalla keskustelusta, jota kävit työkaverisi kanssa jokin aika sitten ja mitä sen jälkeen tapahtui. Jos haluat käyttää tarinankerrontaa vielä voimakkaammin välineenä, opettelet rakentamaan asiastasi sankarin, jolla on eeppisiä matkoja kuljettavanaan.

Helposti pääset alkuun jo kolmella sanalla: JA, MUTTA ja SIKSI. Tilanne, konflikti ja ratkaisu. Alustus, nyrjäytys ja isku! Jos saat tarinallasi esiin sykkivän tunteen, vielä parempi.

Työntekijäbrändäys on työntekijöiden toimien suuntaamista organisaation linjan mukaiseksi

Kannattaa kuitenkin pitää tiukasti mielessä, että tulokset eivät ole kovin kummoisia mikäli työntekijä yritetään survoa tiettyyn muottiin. Sen sijaan hänelle kannattaa hyvinkin antaa vakaampi lupa sen oman osaamisen ja persoonallisuuden käyttöön viestiessään. Ohjataan häntä kontakteilla kohti haluttua linjaa.

Sellainen luottamus nimittäin myös sitouttaa ja hyvin sitoutuneet tekijät ovat 38 % todennäköisemmin keskimääräistä tuotteliaampia. Sitoutumiseen sijoittaminen kasvattaa voittojakin.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että organisaation linjan kannattaa joustaa ja elää. Sen kannattaa juhlia niitä kykyjä, joita siellä omissa riveissä on. Lassila & Tikanojakin tekee niin.

PS. Jos työntekijäbrändäys kiinnostaa organisaatiota, kannattaa kannustaa esimerkiksi viestintäosastoa auttamaan työntekijää viestimisessä.


Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.