Unohtuiko omien sisältöjen markkinointi?

Kun viimeksi teit yleisölle hyödyllistä sisältöä verkkoon niin muistitko kertoa siitä useamman kerran ja eri kanavilla? Kun heitän tämän kysymyksen koulutuksessa, niin usein siitä seuraa hieman hämmentynyt fiilis.

Varsinkin asiantuntijat tai viestintä- ja markkinointi-ihmiset tuottavat roppakaupalla erilaisia hyödyllisiä sisältöjä: artikkeleita, raportteja, tutkimuksia, powerpoint-esityksiä, e-kirjoja, käyttöoppaita, videoita, blogikirjoituksia jne. Ne monesti optimoidaan hakukoneille, julkaistaan ja sitten odotellaan että yleisö löytää ne Googlesta tai muualta verkosta.

Tätä asiaa voisi verrata siihen, että verkkokauppias perustaa kaupan ja jää odottelemaan, että asiakkaat löytävät sen ennen pitkää. Kauppias unohtaa että kaupassa pitää olla myyjä ja tuotteita pitää markkinoida. Yhtä lailla sisällön julkaisijan kannattaisi välillä laittaa myyjän/markkinoijan hattu päähän.

Markkinoi monella kanavalla

Sisältöjen tuottaminen on työlästä ja niiden ostaminen kallista, joten myös siksi se tuntuu hirveältä haaskaukselta jättää niiden markkinoiminen säästöliekille tai tekemättä. Varsinkin kun siihen kuluu minimaalisen vähän aikaa ja sen voi osittain automatisoida.

Avaan tätä asiaa hieman oman esimerkin avulla eli miten me Zentossa markkinoimme omia sisältöjämme, kuten blogiartikkeleita, Powerpoint-esityksiä, oppaita, videoita jne. Zento on läsnä ainakin seuraavilla somekanavilla: Twitter, LinkedIn, Facebook, Google+ ja Pinterest. Näille kaikille kanaville tuuttaamme niin uusia kuin hieman vanhempiakin sisältöjä, säännöllisesti ja systemaattisesti. Käyn lyhyesti läpi kolme tärkeintä somekanavaa sisältöjen markkinoinnissa ja listaan muutamat vinkit, jotka testatusti toimii.

Twitter = ihan paras sisältöjen markkinapaikka

Twitter on ehkä loistavin ja tehokkain somekanava, joka luonteeltaan sopii erityisen hyvin omien sisältöjen markkinoimiseen. Ja sen kyllä Twitterin uutisvirrassakin huomaa.

Twitterissä jakaminen

Muista Twitterissä ainakin nämä asiat:

  • Markkinoi sisältöjäsi useamman kerran päivässä/viikossa, sillä Twitter on uutisvirtaa ja paikalla on eri yleisö eri vuorokauden aikoihin. Tässä voit käyttää myös esim. Tweetdeckin tai Hootsuiten tarjoamaa ajastustoimintoa. Muista kuitenkin kohtuus, ettei viestintä lipsahda spämmäyksen puolelle.
  • Markkinoi säännöllisesti myös aikaisemmin tuottamiasi sisältöjä, jotka eivät ole vielä vanhentuneita. Muista että sisällöllä on usein huomattavan pitkä häntä!
  • Käytä sopivia hashtageja, saat enemmän yleisön huomiota
  • Käytä kuvia, jos pystyt, sillä kuvalliset tviitit sitouttavat yleisöä tuplasti enemmän kuin pelkät tekstit
  • Käytä lyhytosoitteita kun linkität sisältöäsi, niin jää enemmän tilaa markkinointiviestillesi

Facebook pönkittää linkillisiä viestejäsi

Facebook on suosituin kanava myös sisältöjen markkinoinnissa. Sitä ajatusta tukee myös FB:n uudistunut algoritmi, joka näyttää uutisvirrassa selkeästi enemmän postauksia jotka sisältävät linkin FB:n ulkopuoliseen sisältöön.

Facebookissa jakaminen

Kun markkinoit sisältöjäsi Facebookissa, niin muista ainakin nämä asiat:

  • Tee postaus, johon kopioit ja liität siististi sisältöösi johtavan linkin. Editoi linkin otsikkoa ja tekstiä tarvittaessa ja valitse sopiva kuva
  • Kerro viestissäsi miksi sisältösi on hyödyllinen
  • Sisällytä viestiisi toimintakehote, jos se on mahdollista, esim. tutustu, katso, lue jne.
  • Markkinoi sisältöäsi aina välillä hyvällä kuvalla. Näin saat helpommin yleisön reagoimaan ja jakamaan sisältöäsi
  • Selvitä mihin aikaan sinun yleisösi on paikalla (FB:n kävijätilastot/Julkaisut) ja julkaise silloin, muuten viestisi menee ”harakoille”. Tässä voit käyttää FB:n ajastustoimintoa, sillä aktiivisin aika on yleensä 9 korvilla illalla

LinkedInissä sisällöt kiillottavat asiantuntijakuvaasi

LinkedIn on kanava, jossa arvostetaan erityisesti asiantuntijasisältöjä. Siellä voit oikein toimimalla saada rutkasti lisää vaikuttavuutta omaan asiantuntijuuteen ja lisää yhteistyö/business-kontakteja.

LinkedInissä jakaminen

 

Ota myös LinkedInissä huomioon ainakin nämä asiat:

  • Liitä markkinointiviestiisi linkki sekä hyvä kuva ja editoi linkin tekstiä, jos on tarpeen
  • Myös LinkedIn soveltuu hyvin vanhempien, yhä ajankohtaisten sisältöjen markkinointiin
  • Käy markkinoimassa sisältöäsi myös sopivissa ryhmissä, joissa on aktiivista toimintaa ja paljon jäseniä. Muista tässäkin kohtuus, ettei viestejäsi koeta ryhmässä spämmiksi

Markkinoitpa sisältöjäsi millä kanavalla tahansa, niin pidä mielessä perusasiat: toimi säännöllisesti ja oikeaan aikaan kun yleisösi on paikalla, käytä hyviä kuvia ja tarpeen mukaan myös toimintakehotteita. Vaikka toimit usein, muista kohtuus eli älä spämmää. Tavoitteena on aina saada yleisösi reagoimaan ja jakamaan eteenpäin heille hyödyllisiä sisältöjä. Tärkeintä on, etteivät hyvät sisältösi jää kertakäyttötavaraksi, vaan hyödyttävät yleisöä jopa vuodesta toiseen.

Kommentit on suljettu.

Zento on yhteisöllisen viestinnän asiantuntijayritys, joka on toiminut vuodesta 2003. Autamme asiakkaitamme viestimään verkossa ja toimimaan työntekijälähettiläinä.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä:

Zento Oy
Rautatienkatu 21B
FI-33100 Tampere

zento@zento.fi
040 5656 273