Tapamme ajatella ja toimia

Meillä on taipumus ajatella, että parhaat tulokset niin sosiaalisessa mediassa, sisältömarkkinoinnissa kuin työntekijälähettilyydessä tavoitetaan, kun organisaation asiantuntijat ja osaajat valmennetaan myös viestijöiksi.

Valmennamme, tuemme ja palvelemme näissä asioissa, jotta yrityksesi tai organisaatiosi ja sen tekijät pärjäävät digitaalisessa maailmassa vieläkin paremmin.

Keitä olemme?

Hanna PuroHanna Puro

Viestinnän asiantuntija, valmentaja ja sisällöntuottaja

Hanna Puro on sisällöntuotannon ja yhteisöllisen viestinnän ammattilainen. Koulutustausta on Tampereen yliopistossa tiedotusopin ja sosiaalipsykologian opinnoissa. Hannalla on vahva kokemus viestinnän suunnittelusta, konsultoinnista ja valmennuksesta yrityksille ja julkiselle sektorille sekä sisältöjen tuotannosta digitaaliseen mediaan ja printtiin.

Hanna TakalaHanna Takala

AD, sosiaalisen median kouluttaja, viestinnän valmentaja

Hanna Takala on käyttänyt sosiaalista mediaa ennenkuin sitä edes kutsuttiin sosiaaliseksi mediaksi. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Lyö rumpua! -kirjan (toim. Katleena Kortesuo) kirjoittamiseen ja livetweetannut tapahtumista kuten ICE Live Business Forum sekä Mainontapäivä.

Yhteistyökumppanit

Ajattelemme, että tämän päivän asiantuntijayrityksen pitää olla ketterä ja joustava, haistella jatkuvasti uusia tuulia ja kääntää vikkelästi suuntaa aina tarvittaessa. Olennaista on toimia yhteistyössä parhaiden toimijoiden kanssa.

Tämän päivän asiakasprojektit voivat olla pieniä tai suuria, ja niihin täytyy löytyä aina ne parhaat mahdolliset tekijät. Me pystymme palvelemaan myös suurempia asiakkaita ja toteuttamaan myös laajempia projekteja laajan kumppaniverkostomme ansiosta.