Ylihuomenna lauantaina eli 19.11. järjestetään järjestyksessään kolmas Ravintolapäivä.

Ravintolapäivä on pop up -ravintolatapahtuma, jossa kuka tahansa kansalainen voi byrokratian rattaista piittaamatta (joskin alkoholilainsäädännön tunnistaen) perustaa päiväksi oman ravintolansa. Kyseessä on siis hyväntahtoinen, kantaaottava ihmisiä osallistava ja ystävällinen tempaus — sosiaalinen tapahtuma.

Nykypäivänä markkinoinnissa tällaiset tempaukset ja erikoispäivät on hyvä huomioida.

Tempauksiin osallistuminen

Esimerkiksi sisustustekstiiliyritys Vallila Interior, joka on sosiaalisessa mediassa hyvin aktiivinen, osallistuu Ravintolapäivään omalla pop up -ravintolallaan ja sen yhteydessä olevalla pop up -kaupallaan. Autotallissa pyörivässä wrap-ravintolassa on myynnissä wrappeja ja kangasrullia asiaankuuluvasti garage sale -hintaan ja esiintymässä on garagebändejä!

Ravintolapäivän edelliseen kierrokseen elokuussa osallistui sitten taas esimerkiksi YLE TV2:n televisiosarja Uusi Päivä. Ohjelmasta tutussa kahvila Suvannossa pääsi asioimaan ihan oikeasti.

Toki kyseessä on markkinointitemppu, mutta kun sen tekee hyvällä maulla ja kontekstia unohtamatta, kuka siitä vetää herneet nenäänsä?

Tempausten ideoimisessa, järjestämisessä, markkinoimisessa jne. sosiaalinen media on olennainen osa. Sosiaalinen media on olennainen osa myös näihin tempauksiin osallistumisessa: Ravintolapäivänkin tuloksena on esimerkiksi ruokablogauksia, tweettauksia ja muuta! Pöhinää!

Etsi tempausten joukosta omasi

Ravintolapäivä on tempauksena vain pisara meressä. Parhaillaan käynnissä olevista tempauksista mainittakoon Movember, eli kampanjaan jossa kasvatetaan viiksiä ja nostetaan tietoisuutta miesten terveysongelmista.

Miesten joukossa viiksiä on kasvattamassa ainakin yksi brändi. Pohjoisamerikkalainen puhdistustuotteiden pitkäaikainen brändi Mr. Clean kasvattaa viiksiä ennakkoluulottomasti ja hyväksynnällä.

Movemberin ympärille syntyy myös eeppisiä battleja, taistelua esimerkiksi julkkisten välille. Esimerkiksi Don Johnson Big Bandin Tommy Lindgren ottaa matsia Anssi Kelan kanssa. Lieveilmiöitä, joista kannattaa olla hajulla.

Ja kaikkihan tietävät Roosa nauha -kampanjan, siihen on osallistunut muun muassa sosiaalisessa mediassa erittäin esimerkillinen Fazer Geisha-brändillään. Roosaa väriä voi tunnustaa mikä tahansa brändi vaikka värittämällä verkkosivunsa roosaksi ensi lokakuussa!

Tempauksia on vaikka kuinka. Sille omalle brändille löytyy varmasti jokin johon osallistuminen on enemmänkin kuin markkinointiteko. Pidä siis silmät ja korvat auki.

Kerro kommenteissa, jos olet törmännyt johonkin oivaltavaan tempausosallistumiseen. Minkä koet suurimpana haasteena brändin tempauksiin osallistumisessa?

PS. 10.11. mainitsin Ravintolapäivän myös Zenton Facebook-sivulla, tuodakseni esille Vesa Ilolan ehdottaman Kansalaisyrittäjäpäivän. Minusta se on aika hieno idea sekin!

Categories: Blogi

Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.