Tulevana lauantaina 16.8. järjestetään Hartwall Areenalla Tubecon-tapahtuma ja vaikka minun videoni toistaiseksi rajautuvatkin Facebookissa antamiini vinkkeihin, aion mennä kohtaamaan suomalaisia vloggaajia ja muuta videoväkeä mahdollisimman ennakkoluulottomasti.

Otin videot puheeksi myös sesongin ensimmäisessä valmennuksessa Helsingissä ja sen keskustelun johdosta ajattelin, että kerronpa sinulle tämän hetken oman suosikkini mitä tulee yrityksien, organisaatioiden ja asiantuntijoiden vlogeihin. Tässä siis tulee yhden katsojan — tavoitteellisuutta kumartavan sellaisen — mielipide siitä millainen on hyvä vlogi.

Miten voi vlogata hyvin ja tavoitteellisesti?

Ajattelin ensin, että minun pitäisi pyrkiä olemaan antamatta esimerkiksi mitään, missä sisältö käsittelee sosiaalista mediaa. Rikon tämän päätöksen kuitenkin, sillä pidän hirveästi Jay Baerin Jay Today -vlogista.

Vlogi apinoitavaksesi: Jay Today

Muun muassa kirjailijana tunnetun Jayn ideana on noin kolmessa minuutissa lähes päivittäin kertoa mielipiteensä jostain alansa asiasta. Vlogiaiheet siis ovat niitä samoja aiheita, joiden kanssa hän päivittäisessä työssään painii. Hän siis prosessoi työssään vastaantulleita kysymyksiä ja ongelmia videoblogauksiksi, niinkuin minä taas prosessoin ne blogauksiksi.

Väitän, että samankaltaisen toteutuksen samalla idealla voi hoitaa miltä tahansa toimialalta. Minäkin haluaisin olla isona kuten Jay.

Miksi sitten pidän hänen videoistaan? Hänen videonsa ovat

  • simppeleitä pureutuessaan yhteen ajatukseen per video,
  • kestoltaan maltillisia,
  • näyttävät hyvältä ja vaikuttavat luontevilta,
  • kannustavat tilaamaan (niillä on siis tavoite!),
  • antavat kivasti huomiota myös muille tahoille kun hänelle itselleen (tässäkin tavoite!)
  • ja saattavat istuttaa katsojaansa jonkin toiminta-ajatuksen (tavoite).

Videot on käsittääkseni kuvattu hänen puhelimellaan. Logo ja muut kikkareet lisätään vlogia sponsoroivassa Candidio-yrityksessä, mutta eiköhän moiseen kikkailuun löydy vaihtoehtoisiakin tapoja toimia.

Ei ehkä miljoonia eikä edes tuhansia katsantokertoja, mutta jos noista sadoistakin muutama ottaa yhteyttä bisnesmielessä, videot maksaisivat itsensä takaisin.

Jayn varsinaisella kanavalla on toki muutakin kuin Jay Today, esimerkiksi hänen puheenvuorojaan eri tapahtumista. Pidän myös siitä, että nämä videot ovat selkeästi eroteltu omaksi “kategoriakseen” hänen muiden videoidensa joukosta. Ne esitetään soittolistana ja “Jay Today” -teema näkyy kaikkialla, ei tarvitse arvailla onko tämä vai eikö tämä ole.

Mitä tarkoittaa “vlog”?

Vlog tarkoittaa videolla bloggaamista ja maailmalla YouTuben suurimmat vlogistarat päihittävät jo “tavanomaiset” julkkikset, mitä teineihin vaikuttamiseen tulee. Uskoakseni myös Suomessa asia on koko ajan enemmän ja enemmän tuohon suuntaan kallellaan.

Tietenkään jokainen video ei ole vlogi, vaan esimerkiksi suomalaisten tubettajien videoissa ovat edustettuna mm. pelivideot, meikkaus ja parkour. Nummelan Toni on asiaa tutkaillut, tsekkaa millainen on Suomituben verkosto.

Etenkin yritykseltä, organisaatiolta tai asiantuntijalta minä odotan tavoitteellista vloggaamista, sillä onhan tavoitteellinen bloggaaminen lempilapseni. Odotan toki myös, että niiden tavoitteiden joukossa on se, että minä katsojana saan videoista jotakin.


Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.