Systemaattisuudella lisää seuraajia Twitterissä

“Miten saada lisää seuraajia Twitterissä?” Kysymys on ehkä vanha ja hiukan väsynytkin, mutta edelleen jossain asiantuntijaviestinnänkin tilanteissa relevantti. Seuraajaluvut ovat läpi sosiaalisen median palveluiden ylipäätään hieman sellaisia turhamaisuuslukuja. Esimerkiksi LinkedIn-kontaktien määrän ei pitäisi olla se merkittävin tekijä siinä syntyykö asiantuntijaviestinnästäsi kauppaa tai muita tuloksia. Jos kuitenkin tavoitteena on vaikkapa ajatusjohtajuus, Read more…

Selvitä Twitterissä mitä julkaista LinkedInissä

Selvitä Twitterissä mitä julkaista LinkedInissä

Tietyssä kohdassa sosiaalisen median koulutusta osallistujista irtoaa satavarmasti reaktio. Se tietty kohta on siinä, kun kerron yhden totuuden siitä kuinka usein sosiaalisessa mediassa pitäisi julkaista. Henkilökohtaisestihan en julkaise esimerkiksi LinkedInissä kerran päivässä ja toisinaan olen Twitterissä viikonkin hiljaa. Toiset kuitenkin todella haluavat pyrkiä näihin suositusmääriin, joten haluan antaa vinkin kuinka Read more…

kuinka julkaista samaa sisaltoa twitterissa fiksusti uudestaan

Kuinka julkaista samaa sisältöä Twitterissä fiksusti uudestaan?

“Ei mulla ole riittävästi sanottavaa!” Tämän väitteen olen kuullut lukuisia kertoja kouluttaessani erilaisia asiantuntijoita sosiaalisen median hyödyntäjiksi. Ja onhan se välillä ongelma harjaantuneemmallekin somekäyttäjälle: mistä ammentaa sisältöä? Sisällön riittävyys muodostuu helposti ongelmaksi etenkin silloin, jos orjallisesti noudetaan suositeltua postaustiheyttä. Pitääkö ihan joka kerta olla jotain uutta sanottavaa, jopa parikymmentä kertaa Read more…

Kuinka usein pitäisi olla jotain sanottavaa somessa?

Kuinka usein sinulla pitäisi olla jotain sanottavaa somessa?

Tuntuuko sinusta siltä, että kaikki on jo sanottu ja silti mieltä painavat suositukset siitä kuinka usein sosiaalisessa mediassa pitäisi julkaista? Olin taannoin eräässä organisaatiossa vahvistamassa asiantuntijoita kehittämällä heitä someviestijöinä. Yksi kysymys, joka tämän tyyppisissä tilanteissa tulee useimmiten esille, on “kuinka usein sosiaalisessa mediassa pitäisi julkaista?” Tuossa mainitsemassani koulutustilanteessa esittelin yhtenä Read more…

3 vinkkiä parempaan sosiaalisen median profiiliin

Millainen on hyvä profiili esimerkiksi Twitterissä tai LinkedInissä? Lyhyesti ja ytimekkäästi: palvelevalla tiedolla täydennetty ja aktiivisesti vuorovaikuttava. Olet saattanut huomata, että bloggaan myös Viestijät.fi:ssä. Päivitin taannoin profiilini kuvaustekstiä, joka nousee esille jokaisessa julkaistussa artikkelissani. Profiilien päivittäminen on tietysti ollut pinnalla myös väline- ja viestintäkoulutuksissa, joten ajattelin nostaa esille muutaman luotettavan vinkin Read more…

Näin otat hetkessä haltuun Twitter Hetket

Näin otat hetkessä helposti haltuun Twitter Hetket

“Mitä uutta Twitterissä?” Aika ajoin tämäkin kysymys kantaa korviini ja juuri nyt yksi vastaus tähän kysymykseen on Twitter Hetket. Silloin tällöin minua pyydetään organisaatioon kertomaan nimenomaan “sosiaalisen median uusimmista tuulista”. Käytännössä siis annan katsauksen mahdollisiin uusiin palveluihin, vanhojen palveluiden uusiin välineisiin sekä muutoksiin viestinnän optimoinnissa. Valmistaudun parhaillaan yhteen tällaiseen keikkaan Read more…

Mitä hyötyä Twitteristä nyt enää on?

Mitä hyötyä Twitteristä nyt enää on?

Kun sosiaalisen median palveluun tulee muutoksia, syntyy väistämättä vastarintaa ja huhuja palvelun lähestyvästä kuolemasta. Kehtaan kuitenkin väittää, että Twitter vapaavalintaisine aikajanoineen ei ole vielä tuhoontuomittu, joten tsekataanpa mitä hyötyä Twitteristä on. Twitterin uuden — vapaaehtoisesti käyttöönotettavan — aikajanan takana oleva algoritmi ja sen aiheuttama vastarinta toki väistämättä vaikuttavat viestiesi näkyvyyteen. Puhumattakaan Read more…

Löydä sosiaalinen vaikuttaja, vaikuta häneen ja voita

Löydä sosiaalinen vaikuttaja, vaikuta häneen ja voita

Sosiaalinen vaikuttaja voi ratkaista erottuuko organisaatiosi sosiaalisessa mediassa joukosta vai ei. Tein taannoin asiakkaalle vertailua heidän ja heidän kilpailijoidensa sosiaalisen median toimista. Yksi kilpailijoista nousi esille erityisesti, kun vertasin heihin identifioituvien hashtagien esiintymistä (Instagramissa ja Twitterissä). “Voittajan” tagille on Instagramiin ladattu kaksinkertainen määrä sisältöä seuraavaana tulevan ja lähes nelinkertainen määrä Read more…

Asiakaspalvelu — väkevä väline viestien leviämiseen

Asiakaspalvelu — väkevä väline viestien leviämiseen

En haluaisi yleistää, mutta välillä tuntuu tältä: asiakaspalvelu on suomalaiselle painajainen. Tarkastelin taannoin erään valmennusasiakkaani Facebook-sivua heidän pyynnöstään. Ajatuksena oli tietenkin selvittää mitä toimenpiteitä heidän pitäisi tehdä, jotta heidän toimintansa pärjäisi paremmin Facebookin algoritmin kanssa. Toimenpiteet olivat aika tavanomaisia: ajoitus kohdalleen (Kävijätiedot > Julkaisut > Milloin fanisi ovat paikalla) tervettä Read more…

Johtoportaan työntekijälähettilyyttä

Johtoportaan työntekijälähettilyyttä

Kysyin keväällä, että jos johtaja ei tweettaa, onko johtajaa? Sittemmin Elina Lappalainen kirjoitti Talouselämän numerossa 21/2015, että seuraisi johtajaa, jos voisi. Talouselämän kokoamalla TE500-toimitusjohtajien Twitter-listalla ei tätä kirjoittaessa ole lähellekään 500 tweettaavaa toimitusjohtajaa — heitä on 91. Se ei välttämättä ole täällä Suomessa olennaisinta, että johtaja hyörii nimenomaan Twitterissä, mutta jotta Read more…