Ystävälläni on asiantuntijabrändinsä kanssa ongelma. Hän nimittäin ei saa kaikkiin palveluihin haluamaansa käyttäjänimeä, vaan hän joutuu operoimaan esimerkiksi Twitterissä ja Instagramissa eri tunnuksilla. Tämä saattaa muodostua ongelmaksi sinullekin.

Miksi tämä on ongelma? Henkilöbrändäys helpottuu kummasti, kun täytyy iskostaa ihmisten mieliin vain yksi nimi. Ja se yksi nimi on nimenomaan käyttäjänimi, sillä sinut nimittäin sosiaalisessa mediassa tunnetaan vaikka oikea nimesi olisi mikä.

Kun käyttäjätunnus on läpi palveluiden sama ja esimerkiksi esiintyvän asiantuntijan liveyleisön tiedossa, on aivan sama missä palvelussa häneen sillä nimimerkillä viitataan liveraportoidessa — aina toimii ja linkittyy oikeaan henkilöön. Myös työntekijälähettiläs, joka havittelee mielipidejohtajan pallia, hyötyy läpi palveluiden toimivasta käyttäjänimestä.

Valikoi hyvä käyttäjänimi henkilöbrändille

Olen ollut viime viikkoina useamman kerran läsnä, kun Twitteriin luodaan uusia käyttäjätilejä. Rekisteröintiprosessin alussa valitaan tämä käyttäjänimi, josta nyt on puhe ja moni alansa asiantuntija haluaisi @etunimisukunimi-tyyppisen nimimerkin. Monilla meistä on kuitenkin kaimoja — Hanna Takaloitakin on toista kymmentä, tunnetuimpana MTV:n @takalanhanna — jotka ovat saattaneet ehtiä apajille ensin. Silloin täytyy keksiä jokin toinen lähestymistapa.

Älä heitä toivoasi ja valikoi ensimmäistä tilalle tarjottua (Twitter ainakin ehdottelee käyttäjänimiä). Vältä numeroita, alaviivoja ja muita krumeluureja, sillä nimen on oltava helposti muiden löydettävissä sekä muiden kirjoitettavissa esimerkiksi mobiililaitteella livetweetatessa. Puhumattakaan muistamisesta.

Jos se oikea nimesi ei ole saatavilla, voisitko lähestyä asiaa vaikka toimialasi tai taitosi kautta? Esimerkiksi Aito Säästöpankin toimitusjohtajan Pirkko Ahosen @PankkiPirkko on minusta aivan mainio käyttäjätunnus!

Tosin jos toimialan vaihtaminen on todennäköistä, lähesty toista reittiä. Nimimerkin vaihtaminen voi nimittäin teknisesti olla helppoa, mutta käytännössä tiedossa on rikkinäisiä linkkejä ja muuta menestystäsi haittaavaa. Ehkäpä sen hyvän käyttäjänimen miettimisessä auttaa henkilöbrändistrategia:

Varaa se sama käyttäjätunnus kaikista tärkeistä palveluista

Rekisteröin tutun nimimerkkini “hannatakala” juuri Redditissä, sillä minulla on sellainen kasvava tunne kyseisen tilin tarpeellisuudesta. Kyllä, varaan nimimerkkiäni niihinkin palveluihin, joita en toistaiseksi ahkerasti käytä. Kupletin juoni on se, että voin edes etäisesti kuvitella hyödyntäväni palvelua jossain vaiheessa, vaikkapa liikenteenohjaamisessa blogia kohden.

Ystäväni ongelma kiteytyy juuri tässä, sillä hän ehkä vähän karsastaa uusia sosiaalisen median palveluita alkuunsa eikä tule koettaneeksi varata sitä omaa käyttäjänimeään ennen kuin on liian myöhäistä. Esimerkiksi keväällä lanseerattu livestriimaussovellus Periscope on nyt loppuvuodesta onnistunut lyömään itsensä Suomessakin paremmin läpi ja yhtäkkiä se oman brändin mukainen käyttäjänimi kiinnostaakin. Itse en ole Periscopella vielä livestriimannut, mutta @hannatakala on Periscopessa.

Eli kun jokin sosiaalisen median palvelu pulpahtaa pinnalle, harkitse vahvasti sitä nimen varaamista kaiken varalta. Minä varasin esimerkiksi viime viikkoina Suomessa puhuttaneeseen Tsū-sivustoon nimeni jo viime vuoden joulukuussa, mutta en edelleenkään ole ryhtynyt toimittamaan palvelussa minkään tietyn linjan mukaista sisältöä.

Onko mitään helppoa tapaa tarkasta käyttäjänimen saatavuus? Kyllä. On useitakin sivustoja, joilla voit tsekata missä kaikkialla se haluamasi nimi on varattu (ja mistä se ehkä kannattaisi vielä varata). Yksi näistä on Namechk.


Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.