Lähtökohtaisesti olen kilpailuja vastaan. Se tosin tarkoittaa vain sitä, että minä olen vaikea, ei sitä etteikö kilpailujen järjestäminen voisi olla hyväkin asia.

Jokin aika sitten keskustelin Villivision osaavan porukan kanssa muun muassa kilpailun järjestämisestä sosiaalisessa mediassa. Päädyimme etenkin siihen, että sosiaalisessa mediassa kilpailussakin pitää olla sisältöä. Kilpailu ei siis saa olla tyhjää täynnä, vaan

  • sen pitää puhutella ja sitouttaa oikea kohderyhmä
  • olla kaikin puolin oikeassa kontekstissa
  • osua (liike)toiminnallisiin tavoitteisiin.

Eli jos olet vaikkapa hattukauppias, kysy itseltäsi miten vaikkapa iPadin arpominen kaikkien vastanneiden kesken auttaa sinua sitouttamaan juuri oikeat hattujen ostajat? Miten se iPad liittyy sinuun ja tuotteisiisi? iPad voi olla haluttu juttu, mutta sen tuomat lisätykkääjät ovat todennäköisesti vääristä syistä liikkeellä eivätkä heitä kiinnosta jatkossa tiedossa olevat hattuviestit.

Miten voisin järjestää kilpailun sosiaalisessa mediassa?

Hyvän ja sitouttavan kilpailupalkinnon suhteen en voi mitään yleispätevää vastausta antaa, joten ota yhteyttä niin mietitään sopivaa kilpailustrategiaa juuri sinulle. Sen sijaan tässä voin antaa lisää teknisiä vinkkejä kilpailun järjestämiseen sosiaalisessa mediassa.

Miten voin järjestää kilpailun sosiaalisessa mediassa?

Järjestäjilleen parhaita sosiaalisen median kilpailuja ovat ne, joista syntyy sisältöä hyödynnettäväksi.

Instagram

Jos seuraat silmä tarkkana Zenton Facebook-sivua, olet jo tutustunut ensimmäiseen esimerkkiin. Siinä kisa järjestetään Instagramissa, joka on osoittautunut huippubrändeille Pinterestiä tehokkaammaksi sosiaalisen median välineeksi.

Happy Joe kerää kesän onnellisinta valokuvanäyttelyä Instagramissa hashtagilla #happyjoecider. Kyseisellä hashtagilla julkaistuista parhaista ruokaisista fiiliskuvista kootaan näyttely Flow Festivalille elokuussa. Palkintona siis muun muassa näkyvyyttä.

Happy Joe jakaa kilpailun osallistumisohjetta kuvana Facebookissa
Klikkaa kuva suuremmaksi

Kisan työläin osio järjestäjilleen lienee tässä tapauksessa kuvien läpikäyminen ja hoitaminen näyttelyksi. Kisan ohjeita jaetaan muun muassa Facebookissa kuvalla, eli sillä median muodolla, joka Facebookissa parhaiten leviää. Ja tietysti kuvia kerrotaan käytettävän esimerkiksi Facebook-sivulla.

Tsekkaa myös World’s Brightest Instagram Photo Contest, johon Tampere sinut haastaa! Eikä aina tarvitse olla kyseessä kilpailu, Jefferson Lines -bussiyhtiö järjesti Instagram-kutsutapahtuman, jossa tehtiin sitä mitä busseilla muutenkin tehdään: ajellaan ympäriinsä ja kuvattiin näkymiä (Instagrammiin).

Vine

Vine, joka Instagrammin tapaan on mobiilisovellus, tulee sekin epäilemättä kukoistamaan kilpailualustana.

Esimerkkinä The Cavendish London -hotellin ystävänpäiväkilpailu, jossa 6 sekunnin videoita jaettiin #ValentineVine -hashtagilla ja tweettaamalla kyseinen Vine-pätkä mainiten myös @Cavendish_Hotel -tili. Palkinnon, eli romanttisen yöpymisen perään haikaili muiden muassa tämä osallistuja:

Kuten Happy Joe, myös tämä hotelli jakoi kilpailun osallistumisohjeita Facebook-sivullaan kuvan muodossa. Ja koska palkintona oli sitä mitä hotelli muutenkin myy, tietämys potentiaalisista asiakkaista tietysti kasvoi samalla.

Twitter

Nyt kun hyödynnä hashtag -painotteiselle linjalle lähdin, niin otanpa viimeiseksi esimerkiksi tietysti Twitter-kilpailun.

Helpointahan olisi arpoa jotain esimerkiksi kaikkien tietyn viestin retweettaajien (eli edelleenjakajien) kesken, mutta pyri saamaan aikaiseksi keskustelua. Esimerkkinä kesän 2012 olympialaisien aikana käyty Innocentin Tweet for a Seat -kilpailu. Siinä hashtagilla #tweetforaseat saattoi perustella itselleen istumapaikat olympiayleisöön. Eräs osallistujista tweettasi näin:

Tweeteistä valittiin voittajia muun muassa hauskuuden perusteella.

Ja hei, se ilmainen markkinointikin voi olla ihan hyvä juttu, oma suosikkini on Social Media Examinerin tapa tehdä tapahtumamarkkinointia, tietyt tweetit ovat arpoja lippukilpailussa.

Muista nämä!

Tässä esittelin muutamia erittäin, erittäin yksinkertaisia kilpailuja. Suomessa sosiaalisen median kilpailua järjestäessäsi pidä edelleen mielessä meidän oma lainsäädäntömme, äläkä unohda tutustua kunkin palveluun omiin sääntöihin vaikkapa Googlen suotuisalla avustuksella.

Järjestä siis kilpailun säännöistä ja vaateista selkeä katsaus kotisivuillesi. Kerro muun muassa se, jos olet aikeissa hyödyntää syntynyttä sisältöä edelleen, miten voittaja ratkaistaan jne.


Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.