Älä tee sitä virhettä, että keskittäisit kaiken sosiaalisen median toimintasi vain yhteen paikkaan.

Joskus on helppo erehtyä kuvittelemaan, että Facebook olisi yhtä kuin sosiaalinen media. Meilläkin puhutaan paljon nimenomaan Facebookista, mutta auliisti myönnämme muitakin mahdollisuuksia olevan olemassa.

Yhtenä mahdollisuutena on Suomessakin suosiotaan kasvattava Tumblr. Tumblr on enemmänkin blogi kuin yhteisö, mutta kaikista maailman tumblaajista koostuu toistensa toimia eteenpäin jakava suunnaton yhteisö. Tumblr (toisinaan kirjoitetaan myös muotoon tumblr.) on Business Insiderin mukaan kymmenenneksi suurin sosiaalisen median yhteisö.

Mikä Tumblr?

Kuka tahansa voi perustaa nopeasti ja varsin vaivattomasti oman Tumblrinsa osoitteessa http://www.tumblr.com.

Käytännössä Tumblriin heitetään tekstiä, kuvaa, lainauksia, linkkejä, ääntä ja videota. Siis samanmuotoista materiaalia kuin valtaosaan sosiaalisen median palveluista.

 

 

Varsinainen idea tulee siitä muut Tumblrin käyttäjät voivat tykätä ja reblogata eli uudelleenblogata eli uudelleentumblroida viestiäsi eteenpäin. Sisällön pitää siis tosissaan houkuttaa toista tumblroijaa toimeen!

Tumblrissa viehättää sen visuaalisesti rikas sisältö, jota on sallittua jakaa eteenpäin siellä omassa kanavassa. Koska jakaminen on tämän päivän avainsana, miksi et hyödyntäisi sitä oikein tosissasi?

Miten organisaatiot Tumblria käyttävät?

Esimerkkinä mainittakoon mittava tapahtuma New York Fashion Week, josta tehtiin entistä mittavampi muun muassa Tumblrin avulla. Tumblr tarjosi “backstage-passin” someilijoille, kun 24 bloggaajaa järjestelmällisesti lähettivät Tumblrin kautta raakaa ja raadollista sisältöä bäkkäriltä ja muualta tapahtumasta. Käytännössä pieniä yksityiskohtia, jotka nekin seuraajia kiinnostavat! Katso itse!

Fashion Weekillä Tumblria hyödynsivät myös aikakauslehdet syytämällä pieniä rouheita videoita, kuvia ja lainauksia julki. Itse lehtiin päätyy tällaisista tapahtumista vain murto-osa kerätystä sisällöstä eikä lukijoiden ole yhtä helppoa jakaa lukemaansa.

 

 

Naisten muotiin keskittyvä Topshop sen sijaan keskittyy tumblroimaan valokuvia inspiroivista asuista, joita on heidän työntekijöidensä päällä tai joita heidän kaduilla pyörivät kuvaajansa ovat ohikulkijoiden päällä bonganneet. Ei hullumpi idea sekään, muotiblogit ovat edelleen hyvässä huudossa.

Muotiyritysten on ollut helppo lähteä tähän, heillä on automaattisesti paljon jaettavaa. Miksi sama ei voisi päteä muuallakin? Ylipäätään sosiaalisessa mediassa hyödyntämisideoita kannattaa hakea ihan reilusti oman alan ulkopuolelta, rinnastaa se oma organisaatio johonkin ihan muuhun kuin kilpailijoihin.

Esimerkkinä teatteri

Nyt kun teatteri on ollut Zentossa tällä viikolla pinnalla, otetaanpa se esimerkiksi.

Teatteri voisi näytelmän poistuessa ohjelmistosta vetää sen vielä kerran läpi Tumblrissa, kohtaus kohtaukselta hyvillä kuvilla. Voi mikä ilo olisi jakaa se oma lempikohtaus eteenpäin ja aina tulisi teatterin nimi mukana! Yhtälailla puvustamon Tumblr-tiliä voisi olla erittäin mielenkiintoinen seurata ja jakaa siinä samalla sanaa kyseisestä teatterista eteenpäin.

 

 

Puhumattakaan näyttelijöistä, mitä heihin liittyen saisikaan aikaiseksi! Heistä jo valmiiksi pöhistään netissä pöyristyttäviä määriä, se pitää vain valjastaa.

Pidä mielessä sanat: backstage, rouhea, raaka, lisäinformaatio, taustatieto, extrasisältö, visuaalisuus, jakaminen! Niiden kanssa pääsee Tumblriin kuuluvasta sisällöstä jyvälle. Voit myös reilusti käyttää uudelleen materiaalia esimerkiksi varsinaisesta blogistasi tai kuratoida yhteistyökumppanien sisältöä.

Ps. Ympäri käydään yhteen tullaan, osoita Tumblrissa huomiotasi myös muiden sisällölle!

Categories: Blogi

Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.