Juttelin toimistollamme Lindan kanssa ja hän kertoi sen tavallisen tarinan: Twitterin mahtavuus ei oikein aukea. Hänhän ei ole asian kanssa yksin, olen aiemminkin yrittänyt jakaa valaisevia kokemuksia Twitterin hienouteen heräämisestä. Ihmeteltiin muun muassa sitä, että miksi pitäisi seurata julkkiksia tai sanomalehtiä, jos ne eivät mitenkään palvele?

Yksi asia, jonka epäilen olevan syynä Twitter-nihkeydelle, on aloitusverkoston laatu. Siispä mitäpä jos nyt yhdessä vähän vilkaisisimme verkostoitumisen iloja.

Valitse viisaasti keitä seuraat Twitterissä

Miten verkostoidun Twitterissä (ja muissa palveluissa) viisaasti?

“Tärkeintä on rakentaa verkosto. Mieti mitä haluat löytää,
se määrittelee pitkälti ketä kannattaa seurata.”
– Johanna Hurmerinta, Nyt ja huomenna 27.9.2013

Johanna ei voisi olla enempää oikeassa. Verkoston eli seurattujen ja seuraajien kartuttaminen on Twitterissä ensisijaisen tärkeää. Kuka nyt yksin haluaa huudella?

Tartu kuitenkin myös Johannan toiseen lauseeseen: mieti oikeasti mitä ja kenet haluat.

Viisaus alkaa siis valinnoista. Jo ennenkuin luot tiliä, kannattaa uhrata hetki aika näille ajatuksille. Jos tili taas on luotuna, tarkastelepa seurattujesi listaa kriittisellä silmällä.

Tee hyviä seurantavalintoja rekisteröityessäsi

Kun teet Twitter-tiliä tästä nyt inspiroituneena, päädyt ennemmin tai myöhemmin vaiheeseen, jossa valitaan ensimmäiset seurattavat tahot. Twitterin ensimmäiset ehdotukset ovat todennäköisesti aika viihdevoittoisia, mutta sinähän toimit omien intressiesi mukaan.

Hae seurattavia henkilöitä ja tahoja kiinnostavan aihealueen mukaan

Sen sijaan, että helposti nakuttelisit tuosta nyt kaiken maailman Big Brotherit ja Seiskat, käytä käsillä olevaa hakukonetta hyödyksesi. Kirjoita kenttään se aihealue, joka sinua kiinnostaa ja valitse ilmestyvältä listalta juuri sinua kiinnostavat tahot seurantaan. Voit hakea useammankin kerran, että varmasti saat sitä mitä oikeasti tavoittelet.

Ensimmäisten 5 seurattavan valitseminen Rajaa hakuasi vaikkapa aiheittain, etsi sitä omaa kiinnostusaluetta ja sen vaikuttajia
Klikkaa kuvia, niin saat ne suuremmaksi halutessasi.

Aiheittain voi hakea myös Twitterin normaalihaulla, tuloksena on täsmälleen samoja henkilöitä ja tahoja kuin tässä rekisteröitymisen yhteydessä tapahtuvalla haulla.

Hae nimeltä henkilöitä, yrityksiä ja organisaatioita jotka jo tunnet

Edellisen vaiheen jälkeen Twitter pyytää sinua hakemaan vielä lisää seurattavia, tällä kertaa tilejä joiden takana olevat käyttäjät tunnet. Välineissä löytyy haku sekä sähköpostiosoitteiston, esimerkiksi Gmailista, kytkeminen Twitteriin. Suosittelen käyttämään hakua, henkilökohtaisesti en antaisi palvelulle lupaa käpistellä sähköpostiosoitteistoani.

Löydä henkilöitä ja tahoja, jotka jo tunnet toisaalta Kirjoita hakukenttään etsimäsi henkilön (tms) nimi ja klikkaa sitten löydettyjen listalta
Klikkaa kuvia, jos haluat nähdä ne suurempana.

Tässä muuten näet sen, että käyttäjäkuvalla ja oikean nimen esilletuomisella on merkitystä: löytävätkö halutut tahot sinut tässä vaiheessa Twitteriin rekisteröityessään vai eivät?

Kun olet valinnut riittävästi (vähintään 2 per vaihe), pääset prosessissa eteenpäin.

Siivoa seurattujesi listaa

Minä siivoilen seurattavien tilieni listaa aika ajoin, pyrin pitämään lukeman maltillisesti 800 tienoilla. Suosittelen sinullekin, että aika ajoin kannattaa katsella omaa listaa sillä silmällä ja painaa hurskastelematta “Älä seuraa”. Tai jos tili tuli luotua pikkupaniikissa, voi olla syytä puhdistaa pöytä heti kättelyssä.

Napsauta kirjautuneena ollessasi oheisen näköisestä laatikosta kohtaa “N seurattua”. Näin pääset käsiksi seuraamiesi tahojen listaan.

Klikkaa

Silmäile ajatuksella avautuvaa listaa läpi, mieti Twitter-tavoitteitasi ja punnitse niitä “epäilyttävien” hahmojen kohdalla. Jos päätät lopettaa seuraamisen, vie hiiri sinisen “Seurataan” -napin päälle ja napsauta. Jos olisin tosi vitsikäs, esimerkkikuvassa olisi nyt Sofi Oksasen tili ja viittaisin tilanteeseen Sofi Oksasen puhdistuksena.

Vie hiiri

Eli: mieti keitä seurata, se voi olla tärkeä avain myös siihen, kuinka saat lisää seuraajia Twitterissä.

PS. Seurattujen tahojen laadukkuus pätee muissakin palveluissa, esimerkiksi Instagram tai Pinterest -elämyksien laatuun vaikutat hyvillä, tavoitteellisilla valinnoilla.

Categories: Blogi

Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.