Koomikko Antti Syrjä lähestyi minua taannoin postikortitse. Kortissa hän kiitti minua siitä, että olin uudelleentweetannut hänen viestiään Twitterissä.

Tässä kortilla kiittämisessä kenties saattoi olla kyseessä sisäpiiriläppä, mutta kuitenkin herättää keskustelun ihan asiallisesta aiheesta: onko tarpeen kiittää saamistaan retweeteistä?

Lopeta kiitteleminen ja laita kiitos kiertoon

Miten uudelleentweettauksesta tavallisesti kiitetään?

Käytännössä retweeteistä kiittäminen tapahtuu tietysti tweettaamalla, niinkuin tässä Raija Kaljunen kiittää mm. Zentoa.

Hanna Puron haastattelema F-Securen Mikko Hyppönen on yhdessä tweetissään saanut lähemmäs 13000 retweettausta. Niistä kiittäminen työllistäisi epäilemättä jokusen haamutweettaajan, sillä en usko edes Mikon rautaisena tweettajana pystyvän tähän. Jos Twitter-nimimerkin keskimääräinen mitta on 10 merkkiä, jolloin yhdessä tweetissä voisi kiittää kymmentä tweettaajaa, kiittelyyn hulahtaisi juuri nyt 1270 viestiä.

Voi kertoa, että ainakin minä seuraajana näkisin tweettaajalta mieluummin 1270 viestiä asiaa kuin kohteliasta kiittelyä. Kohteliaasti kiittämällä saatat ampua itseäsi suorastaan sääreen, kiititpä retweetistä tai seuraamisesta:

Yritin saada jonkun kiittäneen paljastamaan tilastoja kiitos-tweettinsä takaa, mutta toistaiseksi en ole päässyt näkemään kertyykö noista tweeteistä klikkauksia kiittelijän ja kiiteltyjen Twitter-profiileihin. Väitän, että alla listaamani tavat ovat kaikin puolin hyödyllisempiä tavoitteidesi kannalta.

Miten retweetistä voi kiittää kohteliaasti?

En missään nimessä sano, että sinun kannattaisi olla epäkohteliaampi kuin olet. Olen kuitenkin sitä mieltä, että sinulla on Kiitos RT:stä -tweettiä parempia vaihtoehtoja kohteliaisuutesi purkamiseksi. Laita kiitos mieluummin kiertoon teoilla!

1. Seuraa jakanutta käyttäjää

Kukapa ei haluaisi lisää seuraajia? Tsekkaa uudelleentweettaajan profiili, punnitse mielessäsi onko hänen sisältönsä seuraamisen arvoista ja seuraa häntä. Mielestäni tämä täydellisen pätevä kiitos siitä, että sinun laadukasta sisältöäsi on jaettu eteenpäin.

Kuvittelepa muuten tilanne, että katsot edelleentweetanneen profiilia seuraamista harkiten ja hänen tuoreimmat viestinsä ovat kaikki "Kiitos RT:stä" -tyyppisiä. Ryhdytkö seuraamaan häntä?

2. Lisää jakanut käyttäjä relevantille listalle

Twitterin listat tuntuvat minusta hieman aliarvostetulta ominaisuudelta, mutta kyllä niitä monikin hyödyntää: esimerkiksi toimittajat ja livetweettaajat. Siksi yksi kiittämisen muoto voisi olla se, että lisäät jakajan hänen sisältönsä perusteella relevantille listallesi.

3. Uudelleentweettaa jakajan sisältöä "vastalahjaksi"

Kiitoksena voi toimia aivan hyvin myös järjestelmällinen vastalahjominen. Eli kun joku uudelleentweettaa sinua, tarkastele vastavuoroisesti hänen sisältöään ja retweettaa jokin hänen viesteistään. Omasta laskelmoivuudestasi riippuu miten paljon tästä yrität ottaa hyötyä irti.

  1. Retweettaa ihan vaan Twitterin uudelleentweettaa-napilla viesti sellaisenaan seuraajillesi
  2. Retweettaa perinteisemmällä RT-merkinnällä ja lisää mukaan kommenttisi (ehkä oman linkkisi kanssa)

Järjestelmällinen uudelleentweettaaminen kartuttaa myös omia seuraajiasi.

4. Käytä keskustelevaa vastausta

Joku saattaa sanoa, että kiitos kantaa, mutta vielä pidemmälle Twitterissä kantaa keskustelu. Sen sijaan, että esiinnyt Kiitos-automaattina, kysy uudelleentweettaajalta mikä häntä tweetissäsi puhutteli ja muista mainita hänen Twitter-tunnuksensa!

Vastaa-linkkiä painamalla saat oman viestisi alle syntymään keskusteluketjun, jota muiden on helppo seurata ja hypätä mukaan. Keskusteluketju myös pidentää sen alkuperäisen viestisi hyllyikää eli pidä huolta, että todella vastaat siihen omaan retweetattuun viestiisi etkä aloita uutta keskusteluketjua.

Voit tietysti pingata keskusteluun muutamankin retweettaajan kerrallaan, mutta muista jättää sille varsinaiselle keskustelulle tilaa. Tämä palvelee myös seuraajiasi hivenen enemmän, kuin kiitos, kiitos, kiitos, kiitos, kiitos… Harkitse tarkoin aloitatko kiitoksen ja keskustelun retweettaajan maininnalla vai laitatko viestin täyteen jakeluun aloittamalla nimenomaan sillä kiitoksellasi.

Kiittää voi tietysti myös yksityisviestien kautta, mutta siinäkin tapauksessa väistäisin geneeristä kiitosta ja pyrkisin keskusteluun.

Vaikka lähtökohtana tässä onkin nyt Twitter, niin sama pätee muissakin palveluissa, joissa on taipumusta kiitellä.

Kaikkia ei kannata kiittää millään keinolla

Lienee selvää, että osa uudelleentweettauksistakin tulee erilaisilta automaattisilta boteilta ja muilta tahoilta, joiden kanssa inhimillisen suhteen rakentamiseen ei kannata aikaa tuhlata? Ei niitä tahoja kannata sitten millään näistä konsteista kiitelläkään.

Ei ole myöskään mitään tarvetta kiitellä niitä, jotka jakavat uudelleen lähes jokaisen viestisi. Puhumattakaan sitten tuollaisista hittitweeteistä, kuten yllä esille tuomani Mikko Hyppösen viesti. Ei niistä edes pysty kiittämään, eli älä stressaa aiheesta.

PS. Jos sinua kiinnostaa mitä tuloksia tuollaisesta 13000 retweetin tweetistä tulee, niin Mikko on avannut tilastoja tweetin takaa.

Categories: Blogi

Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.