Työntekijälähettilyyden tavoite saattaa paikoitellen olla melko kyseenalainen. Mitäpä jos lähestyvänä syksynä luovuttaisiin siitä tavoitteesta, että työntekijä olisi markkinointikone ja jakaisi työpaikkansa kaikki mahdolliset linkit blogauksista tarjouksiin verkostoilleen? Sen sijaan asetettaisiin kaikkien — niin organisaation kuin sen tekijöidenkin — yhteiseksi tavoitteeksi nostaa tekijöiden osaamista ja kehittymistä esille.

Ei muuten, mutta me olemme Suomessa varsin harjaantuneita vaikenemaan osaamisestamme ja erinomaisuudestamme. Puhumme vähän ja pakkaako sekään olemaan sitä asiaa, jolla kassakone kilahtaa?

“Kun tehdään työtä sen eteen, että tiimin asiantuntijat nostetaan parrasvaloihin ja nostetaan heidän osaamistaan siellä parrasvaloissa hehkumisessa niin luodaan positiivinen kehä, jonka lopputuloksena firmakin tulee kyllä huomatuksi positiivisessa valossa.”
– Mari Oksanen artikkelin Kaikki tahtoo säkenöivän asiantuntijabrändin kommenteissa

Olen nyt muutaman vuoden työntekijälähettilyysasian paukuttamisen jälkeen sitä mieltä, että työntekijälähettilyyden on kuoltava ja työntekijöiden osaamisen lähettämisen on herättävä eloon! Työntekijälähettilyyden tavoite ei vaan voi olla se, että työntekijä tekee markkinoinnin firman puolesta, pikemminkin päin vastoin.

Työntekijälähettilyyden tavoite on näyttää osaaminen

Kävin keväällä Kelassa juttelemassa heidän asiantuntijoilleen siitä, kuinka asiantuntijuutta rakennetaan ja vahvistetaan sosiaalisessa mediassa. Siis käytännössä siitä verkossa toimimisesta, jonka sivutuote on organisaation brändiä vahvistava työntekijälähettilyys. Keskustelimme muun muassa siitä, että työntekijöinä tuetaan reaktioilla (tykkäämällä, kommentoimalla, jakamalla) niitä työkaverien pyrkimyksiä.

Vaan millaisilla sosiaalisen median sisällöillä yritys voi levittää työntekijöidensä energiaa?

Esittele kuvilla, videoilla ja livevideoilla käytännön tekemistä ja kulttuuria

Etenkin videoformaatti on mitä erinomaisin väline työnsankarien ja heidän osaamisensa esittelemiseen. Ei tarvita mitään erikoista draaman kaarta siihen, että näytetään kuinka asiat valmistuvat tai kuinka palvelu pelaa. Esimerkiksi Fazerilla on ollut kiinnostavia livelähetyksiä Facebookissa, kuten Turkkarilive 13.6.2016. Työntekijä ei välttämättä ole Fazerin lähetyksissä pääosassa, mutta hänen osaamisensa on kuitenkin läsnä siinä hetkessä — se lienee monelle suomalaiselle työntekijälle nimenomaan helpotus eikä harmitus.

Sitä epäilemättä helposti ajattelee, että ei se oma tekeminen ole mitenkään kiinnostavaa katseltavaa. Mutta niin vaan esimerkiksi konepajalta voi tulla videoiden muodossa varsin positiivinen tuulahdus! Todellisuus on monin verroin kiinnostavampaa kuin päälleliimattu hassun hauskuus.

Nosta hattua käyttämällä mainintoja

Kun yrityksen somekanavilla tuodaan esille vaikkapa uusi tuote tai linkitetään johonkin uuteen sisältöön, kannattaa mahdollisuuksien mukaan mainita tekijän tili. Kiitos on kuusikirjaimiseksi sanaksi yllättävän vaikea sanoa, joten tämä vaatii ahkeraa harjoittelua! Toista sitä usein yhdistettynä @-merkillisiin työntekijöiden nimiin.

Kiitoksen lisäksi mainitsemaan pääsee tietysti muissa tilanteissa, kuten jos työntekijä on vaikka suorittanut jonkin sertifikaatin tai vaikka voittanut harrastamassaan lajissa jotakin. Näytä, että olette koko porukalla ylpeitä hänestä!

Mainintoja on syytä hyödyntää myös yhteyksien synnyttämiseksi. Mikäs sen parempi tapa esitellä osaamista, kuin ottaa työntekijä mukaan asiakkaan ja asiakaspalvelun keskusteluun sopivassa tilanteessa? Esimerkiksi jos matkafirmalta kysytään Twitterissä jostain kohteesta jotain, lienee helppo pingata keskusteluun mukaan joku työntekijöistä, joka on kyseisen kohteen ekspertti. Tämä tietysti vaatii kevyttä prosessin hiomista siltä osin, että missä asioissa voidaan pingata tekijöitä mukaan ja keiden puoleen voidaan kääntyä.

Toki työntekijän tilin mainitsemisen takana on myös se ajatus, että hänen asiantuntijabrändiään ryhdytään seuraamaan ja siten lopputuotteena voi hyvinkin olla paitsi uusia seuraajia myös asiakkaita.

Kehitä mahdollisuuksia esitellä työntekijöiden tietotaitoa

Sen sijaan, että ryhtyisitte nyt esittelemään aulatiloissanne valokuvakehyksellä kuukauden työntekijän, kannattaa miettiä miten voisitte lisätä vaikka verkkosivuilla työntekijöiden näkyvyyttä. Voisiko esimerkiksi verkkokaupassa tuotteen yhteydessä olla mahdollisuus jakaa työntekijän vinkki tuotteen käytöstä tms.? Mitä jos yhtenä viikkona joka kuukausi Instagram-tilillä olisi jonkun työntekijän suorittama takeover?

Nyt on korkein aika ruveta rehentelemään sillä osaamisella, jota teidän tekijöillänne on.

PS. Työntekijälähettilyys saa toki terminäkin kuolla, onhan se meistä kaikista rakkauttakin rumempi sana.


Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.