Blogiyhteistyö voi tarkoittaa muutakin kuin yrityksen ja suositun (lifestyle)bloggaajan välistä yhteistyötä (johon IAB Finlandin sosiaalisen median työryhmä on kirjoittanut oivan ilmaisen oppaan).

Tämä ajatus nousi esille, kun olin eilen Helsingissä vetämässä pienryhmän tilaamaa blogikoulutusta. Tämän kyseisen pienryhmän sisällä keskityttiin vahvasti nimenomaan asumisen asiaan eri organisaatioiden näkövinkkelistä ja siitä se ajatus sitten lähti.

Tottakai toisiaan täydentävissä organisaatioissa voidaan tehdä sisällöllistä blogiyhteistyötä!

Mitä blogiyhteistyö on?

Blogiyhteistyössä kaiken kaikkiaan ideana on tietysti hyödyntää suosittua bloggaajaa ja päästä hänen kauttaan käsiksi hänen saavuttamaansa yleisöön. Kuten työntekijälähettilyydessäkin, on tässäkin kyse siitä, että yleisö luottaa kaltaiseensa henkilöön ja bloggaaja on hyvinkin yleisönsä kanssa samankaltainen niin iältään, sukupuoleltaan ja kiinnostuksenkohteiltaan.

Kumma homma, mutta organisaatio- ja yritysbloggaaminen eivät erityisemmin eroa tästä.

Periaatteessa blogiyhteistyön eri muodot

  • tuotteiden ja palveluiden esittelemisestä kilpailuihin,
  • mainospaikoista tapahtumiin
  • ja tuotekehityksestä bloggaajan tunnettuuden hyödyntämiseen muualla

voisivat kaikki toimia myös kun kyseessä on yritysbloggaaminen. Käytännössä kuitenkin lähtisin liikkeelle näillä yhteistyön muodoilla:

Vierasbloggaaminen

Ehkä yleisin organisaatioiden välisen blogiyhteistyön hedelmä on tietenkin vierasbloggaaminen. Sinä oman organisaatiosi edustajana vierailet bloggaajana yhteistyötahon blogissa ja kenties toisin päin.

Minä esimerkiksi olen viimeksi vieraillut Smarpsharen blogissa otsikolla The Perks of Being an Employee Advocate. Zenton ja Smarpin tarjonnat täydentävät toisiaan, joten teemme muun muassa blogiyhteistyötä.

Parhaimmillaan vierasbloggaus tuo molemmille tahoille lisää nykyvyyttä, vahvistaa vierailijan asiantuntijabrändiä (niinkuin työntekijälähettilyys yleensä tekee!) ja tuottaa tarpeellisia linkityksiä sinne oman yrityksen sivujen suuntaan. Puhumattakaan itselle tuoreen yleisön saavuttamisesta.

Synkronisoitu sisällöntuotto

Mainitsemassani pienryhmävalmennuksessa mietiskelimme toisenlaista tapaa blogiyhteistyölle synkronisoidun sisällöntuotannon merkeissä.

Käytännössä ideana on siis se, että samanaikaisesti yhteistyötahojen blogeissa julkaistaan samaa yhteistä aihetta koskevat artikkelit kunkin tahon omasta näkökulmasta ja nämä kaikki artikkelit linkitetään keskenään ristiin. Varsinainen sisältö ei siis ole täsmälleen sama, mutta artikkelit täydentävät toisiaan, mainitsevat sekä linkittävät toisensa ja ne pyritään julkaisemaan samoihin aikoihin.

Tähän tietysti olennaisesti liittyy myös yhteistyö työntekijälähettilyyden osalta: myös ne yhteistyötahojen artikkelit tarjoillaan omille työntekijälähettiläille jaettavaksi.

Sitä paitsi tähän yhteistyökuvioon voisi aivan hyvin mahduttaa myös jonkun lifestylebloggaajan. Tämäkin pienryhmä kun keskittyi nimenomaan asumisen asiaan, niin mikä jottei mukana kuviokellunnassa voisi olla vaikka joku sisustusbloggaaja?

Merkityksellistä markkinointia yhteistyön tuloksena

Totta kai on syytä tähdätä siihen, että yhteistyön tuloksena sisältö on merkityksellistä — sekä vastaanottajalleen että tekijöilleen. Sisältöä kun syydetään internetin ja sosiaalisen median syövereihin suorastaan pelottavia määriä joka minuutti.

Pidä huolta siitä, että vierasbloggauksesi antavat yhteiselle yleisöllenne ideoita ja ajatuksia. Varmista, että julkaisette rinnakkain artikkeleja aiheesta, joka todella saa yleisönne liikkumaan artikkelien välillä — ja kohti liiketoimintaanne sidottua tavoitetta.

Eräs asiakas tässä taannoin mietti, että missä muualla he voisivat julkaista samoja artikkeleja kuin verkkosivuillaan. Ajatuksena siis se, että artikkelit saavat näkyvyyttä. Tälläisen tuplajulkaisemisen sijasta toivoisin näkyvyyden takaamiseksi käytettävän enemmän vierasbloggauksella ja järjestelmällisellä viittausyhteistyöllä suoritettavaa liikenteenohjausta. Unohtamatta työntekijöiden suorittamaa ahkeraa artikkelien jakamista omille verkostoilleen.

Sisältömarkkinoinnin merkitys kun yritykselle on muun muassa siinä oikeanlaisen liikenteen ohjautumisessa omalle verkkosivulle.


Hanna Takala

Hanna T edustaa sosiaaliseen mediaan kasvanutta nuorta polveamme. Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolta medianomiksi valmistunut Hanna on osallistunut esimerkiksi Elonmerkki 2011 -tapahtumassa livebloggaajana kirjan kirjoittamiseen.