Olet epäilemättä törmännyt termiin "hashtag", mikäli olet seurannut näitä sosiaalista mediaa käsitteleviä blogeja tai vaikka tv:stä sellaisia ohjelmia kuin presidentinvaalit (#vaalit2012), The Voice of Finland (#TVOF) tai parhaillaan käynnissä olevat jääkiekon MM-kisat (#MM2012, #MMkisat, #IIHF).
Olin eilen – naistenpäivänä 2012 – puhujana Procomin järjestämässä seminaarissa, jossa käsittelimme asiakaskohtaamista ja sosiaalisen median hyödyntämistä tapahtumajärjestelyissä. Seminaarin osallistujat olivat markkinoinnin ammattilaisia ja tekivät naisen päivästäni todella kuuman! Kysymykset sinkoilivat tarkkoina sekä terävinä – koko ajan oltiin asiassa!
Päivän aikana nousi esiin valtava määrä kiinnostavia ajatuksia ja näkökulmia, joista pyrimme parhaamme mukaan purkamaan sinulle hyödyllisiä blogikirjoituksia.
82,4 % Facebookissa kilpailun järjestäneistä organisaatioista kokee kilpailujen järjestämisen täyttävän niille asetetut tavoitteet. 44 prosentilla tavoitteena on ollut nimenomaan tykkääjien määrän kasvattaminen. Näin kertoo ShortStack.comininfografiikka.
Mitä nainen haluaa, siihen salatieteeseen pääsi aikanaan elokuvassa käsiksi Mel Gibson. Vaan mitä haluaa brändisi sosiaalisen median läsnäolon seuraaja?
Yksi selkeimmistä ja käytetyimmistä sosiaalisen median mittaamiseen käytettävistä numeroista on tykkääjien (seuraajien, kontaktien, ystävien) määrä. Sen kasvattamiseksi tehdään monenlaisia asioita, mekin järjestämme Läsnäoloklinikoita tykkääjien määrän kasvattamisesta.
Eräs näistä menetelmistä, joilla seuraajien määrää voi etenkin Facebookissa kasvattaa, on niin sanottu "fan-gating" (tunnetaan myös nimellä like-gating).
Yksi useimmin kysyttyjä kysymyksiä sosiaalisen median kursseillamme koskee tilapäivitysten kirjoittamista varastoon. Se yleensä tulee keskusteluun mukaan, kun kerromme ettei montaa tilapäivitystä kannata tehdä pienen ajan sisällä, vaan päivityksiä kannattaa laittaa yksitellen. Ryöppyjen sijasta pitkäjänteinen aktiivisuus on suotavaa.
Tilanne kuitenkin monilla on sellainen, että päivityksiä tekee mieli urakoida monta kerralla. Sellaisessa tapauksessa suosittelisin varastoimaan päivityksiä ja siitä päästäänkin itse tämän päivän asiaani eli ajastamiseen.
Muistetaanhan teidänkin organisaatiossa pitää huolta niistä jo kertyneistä tykkääjistä, seuraajista ja kontakteista?
Siinä missä ensimmäisellä klinikalla käsiteltiin verkkokauppaa ja kehiteltiin kuviota etenkin esiintyjille, tehtiin toisella istunnolla töitä tykkääjien määrän lisäämiseksi. Se miten tykkääjiä saa lisää on monella huolena, mutta haluaisin muistuttaa: pitäkää huolta vanhoista tykkääjistä!